sunnuntai 11. marraskuuta 2018

TALVEN TÄHTITAIVAS 2018-2019

Talven tähtitaivas tarjoaa jälleen paljon mielenkiintoista katseltavaa niin tavalliselle harrastajalle kuin vähän vakavammalla mielellä havaintoja tekevällekin. Suurimman huomion kuluvana talvena saanee tammikuun täydellinen kuunpimennys, joka näkyy varhain aamulla 21. tammikuuta. Pimennys näkyy Suomessa melko hyvin, jos vain pilvet pysyvät poissa taivaalta. Pimennyksen ensimmäinen vaihe, puolivarjopimennys, käynnistyy esimerkiksi Turussa aamuyöstä kello 4:36. Puolivarjopimennyksen vaihe on kuitenkin melko vaikea havaita, sillä tällöin Kuu himmenee vain hieman. Selvästi paremmin näkyvä vaihe, osittainen pimennys käynnistyy kello 5:33. Kuu on silloin noin 25 asteen korkeudella. Pimennyksen täydellinen vaihe alkaa kello 6:41. Täydellinen vaihe kestää 1 tunnin ja 2 minuuttia ja päättyy siten kello 7:43. Syvimmillään pimennys on kello 7:12. Täydellisen pimennyksen alkaessa Kuu on vielä 17 asteen korkeudella ja päättyessäkin vielä 10 asteen korkeudella. Täydellisen vaiheen jälkeen jatkuu vielä osittainen pimennys, joka kestää 8:50 saakka. Osittaisen pimennyksen päättyessä Kuu on laskeutunut jo 3 asteen korkeudelle. Pimennyksen aikana Kuu näkyy suurin piirtein lännessä, joten havaintopaikka kannattaa valita siten, että Kuun suuntaan näkyvyys on mahdollisimman esteetön.
Samana aamuna kannattaa luoda silmäys myös kaakon suuntaan, jossa kaksi kirkkainta planeettaa, Venus ja Jupiter, näkyvät vain hieman alle kolmen asteen päässä toisistaan. Lähinnä toisiaan ne ovat tosin vasta seuraavana aamuna eli 22. tammikuuta. Silloin niiden välinen etäisyys on noin 2 ½ astetta eli viiden täydenkuun mittainen matka. Planeetat ovat varsin matalalla (alle 10 astetta) Auringon noustessa, mutta näkynevät siitä huolimatta helposti jos näkyvyys niiden suuntaan on esteetön.

PLANEETAT

Talven 2018-2019 aikana planeetat näkyvät pääasiassa aamuisin. Planeetoista kirkkain, Venus, ilmestyy kaakon suunnalta aamutaivaalle marraskuun alkupäivinä. Kuun puolivälissä se on lähellä Neitsyen kirkasta Spica-tähteä muutaman päivän ajan. Venus näkyy erinomaisesti tammikuun puoliväliin saakka, vaikka se onkin melko matalalla eteläisessä horisontissa. Tammikuun lopulla Venus on siis lähellä Jupiteria kuten jo edellä mainittiin. Helmikuun loppuun mennessä Venus alkaa katoamaan Auringon läheisyyteen. Sitä ennen se käy kuitenkin vain asteen päässä Saturnuksesta 18. helmikuuta aamuna. Planeetat ovat Etelä-Suomenkin korkeudelta katsottuna vain 3-4 asteen korkeudella, joten tapahtuman havaitseminen edellyttää erinomaista näkyvyyttä eteläkaakkoiseen horisonttiin.

Venus näkyy mainiosti aamutaivaalla keskitalven ajan. Kevola, Paimio, 15.6.2015.

Jupiter ilmestyy aamutaivaalle joulukuun puolivälin jälkeen. Samoihin aikoihin varhaisella aamutaivaalla voi nähdä myös Merkuriuksen, joka on aina niin lähellä Aurinkoa, että sen löytäminen paljain silmin on pieni haaste lähes jokaisella kerralla. Tällä kertaa Jupiter on hyvä apukeino Merkuriuksen löytämisessä, sillä planeetat ovat vain asteen päässä toisistaan 21. joulukuuta aamulla. Samaan aikaan etelässä loistaa myös kirkas Venus. Talven edetessä Jupiter pysyy hyvin matalalla eteläisellä aamutaivaalla pitkälle kevääseen. Merkurius puolestaan katoaa pian kohtaamisen jälkeen ilmestyen seuraavan kerran näkyviin helmikuun lopun iltataivaalle.

Mars on oikeastaan ainoa iltataivaan planeetta tulevana talvena. Se näkyy hyvin eteläisellä taivaalla koko talven ajan. Marraskuussa planeetta on vielä kohtuullisen matalalla Vesimiehen tähdistössä. Talven edetessä Mars näkyy yhä korkeammalla, mutta samalla se myös himmenee selvästi. Maalis-huhtikuun vaihteessa se on länsitaivaalla Härän tähdistössä Seulasten ja Hyadien välissä.


Mars hehkui matalalla etelätaivaalla punaisena pallona loppukesän opposition tienoilla. Kevola, Paimio, 16.8.2018. 

Saturnus ei käytännössä näy lainkaan kuluvan talven aikana. Himmeämmät Uranus ja Neptunus näkyvät talven aikana hyvin iltataivaalla. Niiden löytämisessä on kuitenkin omat haasteensa ilman GoTo-ohjelmoitua kaukoputkea. Uranus näkyy käytännössä koko talven ja Neptunuskin tammikuun lopulle asti.

Saturnus oli mahdollista bongata matalalta iltataivaalta loppukesästä ja alkusyksystä. Kevola, Paimio, 16.8.2018. 

Tulevan talven lähin planeettojen kohtaaminen tapahtuu 7. joulukuuta, kun Mars ja Neptunus ovat vain 5 kaariminuutin päässä toisistaan. Valitettavasti kohtaaminen ei ole erityisen näyttävä, sillä varsinkin Neptunus on näennäiseltä kooltaan niin pieni, että se näkyy useimmilla kaukoputkillakin vain tähtimäisenä kohteena Marsin vieressä. Myös Mars on kooltaan melko vaatimaton (9 kaarisekuntia), sillä se on kohtaamisen hetkellä jo noin 160 miljoonan päässä Maasta. Toinen mielenkiintoinen, mutta erittäin hankalasti havaittava kohtaaminen tapahtuu aamulla 2. helmikuuta, jolloin Kuu ja Saturnus ovat ainoastaan kahden kaariminuutin päässä toisistaan. Tämän tapahtuman haasteena ovat Auringon läheisyys ja erittäin matala sijainti horisontissa. Kuu ja Saturnus ovat ennen Auringon nousua vain hieman yli kahden asteen korkeudella horisontista esimerkiksi Turun korkeudelta katsottuna.

KOMEETAT JA ASTEROIDIT

Talven aikana taivaalle ilmestyy myös pari harrastelijalle sopivaa komeettaa. Kiinnostavampi näistä on säännöllinen 46P Wirtanen, joka kiertää Aurinkoa noin 5 ½ vuoden jaksossa. Ennusteen mukaan se saattaa kirkastua jopa + 3 magnitudiin saakka, jolloin se voisi olla nähtävissä jopa paljain silmin. Yleensä Wirtanen näkyy selvästi himmeämpänä, mutta tällä kertaa se ohittaa Maan vain hieman yli 7 miljoonan kilometrin päästä ja näkyy siksi varsin kirkkaana. Lähimmillään Maata se käy 16. joulukuuta. Komeetan läheisyys näkyy sen nopeana liikkeenä taivaalla. Joulukuun alussa se on vielä matalalla Valaskalan tähdistössä, mutta jo kuukauden päästä se viilettää lähes toisella puolen taivasta Ison Karhun tähdistössä liikkuen joulukuun aikana halki Härän, Ajomiehen ja Ilveksen tähdistöjen.

Toinen harrastajille sopiva komeetta talven aikana on niin ikään säännöllinen 38P Stephan-Oterma, jonka kirkkausennuste on tosin vain + 9 magnitudia. Se ei siis mitenkään ennustusten mukaisena näy paljain silmin. Se saattaa lopulta osoittautua hyvin haastavaksi kohteeksi edes kiikareilla. Komeetan kirkkaus on suhteellisen tasainen aina marraskuusta tammikuuhun saakka, jolloin se liikkuu hiljalleen Kaksosten tähdistöstä kohti Ilvestä. Muut talven komeetat ovat ainakin ennustusten mukaan selvästi kaukoputkikohteita.


Syksyn ensimmäinen kirkkaahko komeetta, 21P Giacobini-Zinner, oli mukava kuvauskohde. Kevola, Paimio, 16.8.2018.
Asteroideista suurin, Ceres, näkyy kuluvana talvena parhaiten loppukeväällä aamuyöstä Skorpionin ja Käärmeenkantajan tähdistöjen välimaastosta. Tämän noin 1000 kilometrin kokoisen möhkäleen kirkkaus on hieman yli + 8 magnitudia, joten se on hyvän etsintäkartan kanssa mahdollista nähdä jo kiikareilla. Valitettavasti Ceres on melko matalalla, eikä Turusta katsottuna näy kuin hieman yli 10 asteen korkeudella horisontista.

Muista suurista asteroideista parhaiten näkyy (3) Juno, joka on oppositiossa 22. marraskuuta. Se näkyy tuolloin Valaskalan ja Eridanuksen tähdistöjen välimaastossa ja on kirkkaudeltaan parhaimmillaan + 7.5 magnitudia. Loppukeväästä on mahdollista havaita myös toisena löydetty asteroidi, (2) Pallas, jonka oppositio on 6. huhtikuuta. Pallas löytyy tuolloin yötaivaalta läheltä Karhunvartijan Arcturusta ja on kirkkaudeltaan opposition aikaan noin + 8 magnitudia.

METEORIPARVET

Vaikka tähdenlentoparvien kohokohta on meistä useimmilla elokuun perseidit, nähdään taivaalla myös talven aikana monia muita mielenkiintoisia meteoriparvia. Esimerkiksi usein hyvin näyttäviä tulipalloja sinkoavia taurideja voi nähdä 12. marraskuuta tienoilla. Niiden poikkeuksellinen kirkkaus aiheutuu siitä, että niitä aiheuttavat meteorit ovat kooltaan usein tavallista suurempia. Taurideja näkyy parhaimmillaankin vain noin 10 kappaletta tunnissa. Kuu ei häiritse tänä vuonna tauridien havaitsemista.
Leonidit puolestaan tunnetaan satunnaisista ja erittäin voimakkaista meteorimyrskyistä, jolloin taivaalla voi näkyä jopa kymmeniä tuhansia meteoreja tunnissa. Useimmiten (kuten tänäkin vuonna), parvi lienee varsin vaatimaton ja tähdenlentoja näkyy 17. marraskuuta tienoilla noin 15 kappaletta tunnissa. Puolikuu häiritsee havaintoja varsinkin alkuillasta.
Perseidien ohella vuoden parhaimmasta showsta vastaa yleensä geminidien tähdenlentoparvi, jonka meteorit ovat usein kirkkaita ja lyhyitä. Geminidejä voi näkyä 14. joulukuuta maksimin aikaan jopa 120 kappaletta tunnissa. Valitettavasti ne jäävät melko usein pilvien taakse, sillä joulukuu on Suomessa keskimäärin pilvisin kuukausi. Kuu ei tänä vuonna juurikaan häiritse havaintoja.
Kvadrantidit jäävät monille helposti huomaamattomaksi parveksi, vaikka niiden aktiivisuus maksimin aikaan voikin kohota jopa 120 meteoriin tunnissa. Syynä tuntemattomuuteen on maksimin erittäin lyhyt kesto, joka yleensä on vain muutamia tunteja. Siten parven parhaimmat hetket saattavat kadota joinain vuosina Suomessa päivänvaloon. Myös sää on usein vielä vuodenvaihteen tienoilla arvaamaton. Kuluvana talvena kvadrantidien havainnointi suosii Eurooppaa, sillä alustavien arvioiden mukaan parven maksimi osuu 4. tammikuuta aamuyölle. Kuukaan ei häiritse havaintoja, sillä uusikuu on vain pari päivää myöhemmin.

TALVEN TÄHDISTÖT

Talven pimeydessä on helppo tutustua myös tähdistöihin, sillä pimeää riittää niin aamulla kuin illallakin. Marraskuussa eteläiseltä taivaalta voi löytää suuren Pegasuksen neliön ja sen vasemmasta yläkulmasta itään kurottuvan tähtijonon, joka puolestaan kuuluu Andromedan tähdistöön. Tarkkasilmäinen voi havaita tähtijonon yläpuolelta pienen pilvimäisen kohteen, joka on meidän jättimäinen naapurimme, Andromedan galaksi. Aivan taivaan laella komeilee W-kirjaimen muotoinen Kassiopeia. Vuodenvaihteen jälkeen iltataivaalle ovat ilmestyneet myös kirkas Orionin tähdistö sekä sen yläpuolella näkyvä viisikulmion muotoinen Ajomies. Näiden väliin, hieman länteen, jää vielä Härän tähdistö, josta löytyy kenties taivaan tunnetuin syvän taivaan kohde, Seulaset. Tämä avoin tähtijoukko näkyy helposti jo paljain silmin. Näkökyvystä ja taivaan läpinäkyvyydestä johtuen, siitä näkyy yleensä 6-8 tähteä, mutta jo kiikareilla tähtien määrä kasvaa moninkertaiseksi. Myös Härän kirkkaimman tähden, Aldebaranin, viereltä löytyy paljain silmin näkyvä avoin tähtijoukko, Hyadit. Joukon tunnistaa kallistuneen V-kirjaimen muotoon asettuneista tähdistä. Myös Orionin suuren kaasusumun voi paikallistaa tähtitaivaalta, sillä sen ytimessä oleva kirkas tähtirypäs erottuu pistemäisenä kohteena myös paljain silmin. Kirkastuma näkyy Orionin vyön eteläpuolella paikassa, jossa kolme tähteä näkyvät päällekkäin melko lähellä toisiaan. Orionin sumu sijaitsee näistä tähdistä keskimmäisen ympärillä. Kevään edetessä tähtikuviot vaihtuvat jälleen uusiin ja taivas näyttää jälleen erilaiselta. Helmi- ja maaliskuussa tutuimpia kuvioita lienevät Kaksosten ja Leijonan tähdistöt, jotka sisältävät useita kirkkaita tähtiä. Myös Isoon Karhuun kuuluva Otavan kauha kohoaa yhä korkeammalle kevään edistyessä. Tähtikarttojen avulla kannattaa perehtyä myös hieman pienempiin ja tuntemattomampiin tähdistöihin.


Pieni kääpiögalakssi Messier 32 kiertää jättiläismäistä Andromedan galaksia sulautuen siihen tulevien vuosimiljoonien aikana. Kevola, Paimio, 28.10.2018.
Valotukset eivät voi onnistua joka kerta, vaan toisinaan jokin häiriötekijä, kuten kirkas satelliitti voi pilata yksittäisen ruudun. Kevola, Paimio, 28.10.2018.

Kuvat: © Jani Laasanen

torstai 19. heinäkuuta 2018

SYKSYN TÄHTITAIVAS 2018


Vuoden 2018 kesä ja syksy tuovat taas uutta nähtävää pimentyneelle (ja hieman valoisammallekin) taivaalle. Kesän kohokohta on luonnollisesti 27. heinäkuuta näkyvä kuunpimennys, jota seuraa 11. elokuuta näkyvä osittainen auringonpimennys. Syksy on myös useiden tähdenlentoparvien aikaa ja taivaalla singahtelee syksyn mittaan niin perseidejä kuin geminidejäkin. Myös Linnunrata on parhaimmillaan syksyn aikana, joten nähtävää taivaalla riittää varmasti jokaiselle kiinnostuneelle.

Aloitetaan Kuusta, joka pimentyy kokonaan perjantaina 27. heinäkuuta. Tämänkertainen pimennys näkyy parhaiten Etelä-Suomessa, jossa Kuu kohoaa korkeammalle horisontista kuin pohjoisessa. Aivan pohjoisimmassa osassa Suomea Kuu nousee niin myöhään, että vain loppuosa pimennyksestä on nähtävissä. Eikä etelässäkään aivan koko pimennys näy, sillä pimennyksen varsinaisen vaiheen käynnistyessä kello 21:24, on Kuu vielä horisontin alapuolella. Kuu nousee horisontista noin kello 22 tienoilla hieman paikkakunnasta riippuen. Koska Kuu on koko pimennyksen ajan melko matalalla, kannattaa katselupaikaksi valita alue, josta on hyvä näkyvyys kaakon ja etelän suuntien horisontteihin. Täydellinen pimennys alkaa kello 22:30 ja se kestää aina seuraavan vuorokauden puolelle kello 00:13 saakka. Aikaa täydellisen pimennyksen katseluun on siis ihan riittävästi. Täydellisen pimennyksen jälkeen Maan varjo liukuu hiljalleen pois Kuun pinnalta ja osittainen pimennys päättyy kello 01:19. Tämän jälkeen jatkuu vielä vaikeammin havaittava puolivarjopimennys kello 02:29 saakka. Pimennyksestä löytyy lisätietoja esim. Ursan sivuilta.




Syyskuussa 2015 kuunpimennys jäi piiloon pilvien taakse ja tuli vain hetkeksi esiin osittaisen vaiheen aikana.. Kuninkoja, Turku, 28.9.2015.

Kuunpimennys ei ole ainoa pimennys loppukesän aikana, sillä elokuun 11. päivä myös Aurinko pimenee osittain. Toisin kuin kuunpimennys, näkyy tämä osittainen auringonpimennys paremmin mitä pohjoisempaa sitä pääsee katsomaan. Tosin aivan pohjoisemmassakaan Suomessa Auringosta ei peity kuin noin 30 %, joka ei esimerkiksi näy vielä valoisuuden määrässä luonnossa. Etelä-Suomessa Auringosta pimentyy alle 10 %. Vaikka pimentyvän Auringon osuus on pieni, on sitä kuitenkin helppo havaita sopivien välineiden avulla. Pimennys ajoittuu nimittäin keskipäivän tienoille, jolloin Aurinko on korkealla taivaalla. Paikkakunnasta riippuen pimennys alkaa noin 11:30 ja 11:50 välillä ja päättyy 12:45 ja 13:00 välillä. Auringonpimennystä havaitessa tulee kiinnittää erityistä huomiota silmien suojaamiseen. Samoin mahdolliset optiset apuvälineet kannattaa suojata liialta Auringon valolta. Lisätietoja pimennyksen aikatauluista ja silmien suojaamisesta löytyy Ursan sivuilta.



Osittaisen auringonpimennyksen vaiheita, kun Auringosta peittyy noin 80 %.. Iso-Heikkilä, Turku, 20.3.2015.
Syksyn planeetat näkyvät tänä vuonna enimmäkseen matalalla etelätaivaalla eli niiden tarkempi havainnointi voi olla vaikeaa. Lähinnä Aurinkoa sijaitseva Merkurius ilmestyy aamutaivaalle kahteen otteeseen. Ensin elo-syyskuun vaihteessa ja toisen kerran joulukuussa.

Planeetoista kirkkain eli Venus, ilmestyy aamutaivaalle vasta marraskuun alkupuolella. Parhaimmillaan se lienee joulukuun puolivälin tienoilla, jolloin se loistaa kirkkaana etelätaivaalla. Aamulla 4. joulukuuta kapea kuunsirppi on lähellä Venusta.


Venus ilmestyy aamutaivaalle aivan loppuvuodesta. Iso-Heikkilä, Turku, 12.3.2015.
Mars on oppositiossa eli vastakkaisella puolella Aurinkoa (ja samalla lähinnä Maata) sattumalta samana päivänä kuin on kuunpimennyskin (27.7.). Mars näkyy pimennyksen aikaan noin 5 astetta Kuun alapuolella. Harmillisesti tämä Marsin oppositio osuu sellaiseen hetkeen, jolloin planeetta jää Suomesta katsottuna hyvin matalalle. Pohjoisessa Mars ei näy lainkaan ennen syys-lokakuuta. Lokakuun aikana Mars nousee vihdoin etelässä yli 10 asteen korkeudella, mutta toisaalta se on jo tuolloin etääntynyt Maasta sen verran, että sen näennäinen koko on jo merkittävästi pienentynyt. Mars on hyvin lähellä Kuuta (noin 2 astetta) 18. lokakuuta.

Jupiter näkyy erittäin heikosti koko loppuvuoden ajan. Tarkkasilmäiset havaitsijat voivat kuitenkin löytää sen illan pimentyessä matalalta lounaistaivaalta vielä heinäkuun lopussa ja elokuussa. Aamutaivaalle Jupiter ilmestyy vasta joulukuun puolivälin jälkeen.

Saturnus majailee loppukesän ajan matalalla etelätaivaalla illan pimentyessä aina lokakuun loppuun saakka. Saturnus jää useimpien muiden planeettojen tapaan alle 10 asteen korkeudelle horisontista Etelä-Suomessakin eli senkin tarkempi havainnointi on melko tuskallista. Syyskuun 17. päivän iltana Kuu ja Saturnus ovat hyvin lähellä toisiaan. Niiden välinen etäisyys on vain hieman yli asteen eli reilut pari täysikuun läpimittaa.

Kaukaisemmat planeetat, Uranus ja Neptunus, näkyvät yötaivaalla koko loppuvuoden ajan. Uranus sijaitsee Kalojen tähdistössä ja Neptunus Vesimiehen tähdistössä. Molemmat ovat käytännössä kiikarikohteita ja niiden tunnistaminen tavallisista tähdistä vaatii usein jonkinlaisen tähtikartan.

Lisätietoa planeetoista ja niiden näkymisestä ja sijainneista löytyy luonnollisesti Tähtitieteellisen yhdistyksen, Ursan, sivuilta: https://www.ursa.fi/taivaalla/tahtitaivas-tanaan.html

Aika monelle tähtiharrastajalle vuoden kohokohta on perseidien tähdenlentoparvi, jonka tämänvuotinen maksimi osuu 12. / 13. elokuuta väliseen yöhön. Myös edellinen ja seuraava päivä ovat melko vilkkaita, joten katselupäivässä on jonkin verran joustoa, jos sää ei ole maksimin aikaan aivan parhaimmillaan. Tämä vuosi vaikuttaisi tähdenlentojen näkymisen osalta varsin hyvältä, sillä Kuu ei häiritse havaintoja lainkaan. Enimmillään perseidejä voi nähdä taivaalla noin 60 kappaletta tunnissa eli kerran minuutissa.


Perseidien tähdenlentoja näkyy tänä vuonna parhaiten elokuun 12./13. päivän välisenä yönä. Kuninkoja, Turku, 11.8.2017.
Toki syksyn mittaan taivaalla näkyy myös muita meteoriparvia ja satunnaisia eli sporadisia meteorejakin. Mikäli tähdenlentojen katselu kiinnostaa, niin kannattaa panna korvan taakse ainakin seuraavat ajanjaksot:
Orionidien tähdenlennot jättävät usein pitkiä vanoja taivaalle ja ovat siksi kiinnostava parvi. Orionidien maksimi osuu 21. lokakuuta, jolloin niitä voi nähdä noin 20 kappaletta tunnissa. Kuu häiritsee tämänvuotisten orionidien katselua.
Taurideja voi puolestaan nähdä 12. marraskuuta tienoilla. Vaikka niitä näkyy parhaimmillaankin vain noin 10 kappaletta tunnissa, ovat ne usein hyvin kirkkaita, sillä meteorit ovat kooltaan usein poikkeuksellisen suuria. Kuu ei häiritse tauridien katselua.
Leonidit puolestaan tunnetaan satunnaisista ja erittäin voimakkaista meteorimyrskyistä, jolloin taivaalla voi näkyä jopa kymmeniä tuhansia meteoreja tunnissa. Useimmiten (kuten tänäkin vuonna), parvi lienee varsin vaatimaton ja tähdenlentoja näkyy 17. marraskuuta tienoilla noin 15 kappaletta tunnissa. Puolikuu häiritsee havaintoja ainakin alkuillasta.
Perseidien ohella vuoden parhaimmasta showsta vastaa yleensä geminidien tähdenlentoparvi, jonka meteorit ovat usein kirkkaita ja lyhyitä. Geminidejä voi näkyä 14. joulukuuta maksimin aikaan jopa 120 kappaletta tunnissa. Valitettavasti ne jäävät melko usein pilvien taakse, sillä joulukuu on Suomessa keskimäärin pilvisin kuukausi. Kuu ei juurikaan häiritse havaintoja.

Asteroideja liikkuu pitkin öistä taivasta koko pimeän syksyn ajan. Useimmat möhkäleet ovat himmeitä, mutta osan niistä voi löytää jo hyvillä kiikareillakin. Pistemäisinä kohteina niiden tunnistaminen vaatii kuitenkin hyvän tähtikartan. Myös eri öinä valokuvaaminen paljastaa niiden liikkeen tähtien suhteen. Syksyn kirkkaimpia oppositiossa (lähinnä Maata olevassa pisteessä) olevia asteroideja ovat mm. (3) Juno marraskuun puolivälissä Eridanuksen tähdistössä (kirkkaus + 7.4 magnitudia), (6) Hebe joulukuun lopussa Yksisarvisen tähdistössä (+ 8.4 magnitudia), (40) Harmonia joulukuun alkupuolella Härän tähdistössä (+ 9.4 magnitudia) ja (30) Urania syyskuun puolivälissä Kalojen tähdistössä (+ 9.6 magnitudia).

Asteroidien etsimisessä voi käyttää apuna Heavens-aboven sivustoa ja sen etsintäkarttoja.

Syksy tuo näkyviin myös muutaman ihan kelvollisen komeetan. Lähinnä ne ovat parhaimmillaankin vain kiikarikohteita, mutta joulukuussa periheliin tuleva säännöllinen komeetta 46P Wirtanen saattaa kirkastui jopa paljain silmin nähtäväksi. Normaalisti tämä noin 5 ½ vuoden jaksossa Aurinkoa kiertävä komeetta on huomattavasti himmeämpi, mutta tällä kertaa se tulee sen verran lähelle Maata, että se voi tosiaan kirkastua lähelle + 3 magnitudia. Lähinnä Maata se käy 16. joulukuuta, jolloin sen etäisyys meistä on hieman yli 7 miljoonaa kilometriä. Joulukuun aikana se liikkuu hyvin nopeasti taivaalla Valaskalan ja Eridanuksen tähdistöjen välistä kohti Ison Karhun tähdistöä ehtien käydä tässä välissä myös Härän, Ajomiehen ja Ilveksen tähdistöissä.


Myös vuoden 2017 keväällä saapui Maan läheisyyteen nopeasti liikkuva säännöllinen komeetta, Honda-Mrkos-Pajdusakova. Kevola, Paimio, 21.2.2017.
Eikä komeettabongareiden välttämättä tarvitse odottaa edes joulukuuhun saakka, sillä heti syysiltojen pimeyteen ilmestyy taivaalle toinen jaksollinen komeetta, 21P Giacobini-Zinner. Komeetan kirkkaus yltänee noin + 7 magnitudiin, joka tekisi siitä tavallisesti ihan kohtalaisen kiikarikohteen. Tällä kertaa tämä komeetta liikkuu kuitenkin lähellä Linnunradan tähtirunsautta, joten se saattaa helposti hukkua tähtien sekaan. Komeetta liikkuu elokuun alkupuolella Kassiopeian tähdistössä, josta Kirahvin ja Ajomiehen tähdistöjen kautta kohti Kaksosten tähdistöä, jonne se päätyy syyskuun puolivälin tienoilla.

Kaksi muuta kiikarikomeetaksi luettavaa kohdetta lienevät vielä loppuvuoden säännölliset komeetat, 38P Stephan-Oterma ja 64P Swift-Gehrels, jotka saattavat kirkastua noin + 9 magnitudiin. Näistä edellinen näkyy marras-joulukuun tienoilla Kaksosten tähdistön liepeillä ja jälkimmäinen samoihin aikoihin Andromedan tähdistön tuntumassa.

Komeettojen kirkkausarvioita ja tietoja niiden liikkeistä löytyy esimerkiksi japanilaisen Seiichi Yoshidan kotisivuilta osoitteesta: http://www.aerith.net/comet/future-n.html .

Aurinkokunnan kohteiden lisäksi katseltavaa riittää varmasti myös omassa ilmakehässämme. Ilmakehän ilmiöiden varjopuoli on tosin siinä, että niiden näkymistä ei voi ennustaa päiväkohtaisesti. Näin kesän aikana taivaalle ovat kuitenkin ilmestyneet valaisevat yöpilvet ja kausi on usein parhaimmillaan juuri nyt eli heinäkuun kahden viimeisen viikon aikana. Tänä vuonna valaisevia yöpilviä on näkynyt ainakin Etelä-Suomessa kirkkaina jo kuun alkupuolella. Yöpilvien kausi jatkuu likimääräisesti elokuun lopulle. Samaan aikaan yöpilvikauden päättymisen jälkeen ilmestyvät taivaalle mahdollisesti revontulet. Auringon aktiivisuus on tosin tällä hetkellä hyvin vähäinen, joten Etelä-Suomessa revontulet saattavat olla tulevan syksyn aikana hyvin harvinaisia. Tilannetta kannattaa kuitenkin seurata, sillä hiukkaspurkauksia voi tulla myös hiljaisena aikana.
Toki taivaalla näkyy myös paljon muuta mielenkiintoista, jos vain sinne jaksaa tähyillä. Erilaiset myrskyilmiöt ja ukkospilvet ovat aina näyttäviä ja luonnollisesti myös monet optiset ilmiöt ilahduttavat silloin tällöin taivaalla. Syysmyrksyjen tullen erityisesti sateenkaaret voivat olla hyvinkin näyttäviä ja värikkäitä.


Valaisevien yöpilvien kausi käynnistyi hienoilla näytöksillä jo heinäkuun alussa. Kyrkäng, Parainen, 7.7.2018.
Syksy on myös parasta aikaa Linnunradan katseluun, sillä maa on vielä (toivottavasti) lumeton ja Linnunradan parhaat palat ovat näkyvissä korkealla taivaalla. Esimerkiksi Joutsenen suunta pimeine sumuineen on vaikuttava näky yön pimeydessä. Vuonna 2017 tähtitieteellinen yhdistys Ursa järjesti kampanjan bongaa Linnunrata, jonka tarkoituksena oli saada ihmisiä liikkeelle kaupungin ulkopuolelle huomaamaan valon vaikutukset tähtitaivaan näkymiseen. Myös Turun Ursa järjesti kampanjan pohjalta tilaisuuden Ruissalossa ja tapahtuma todellakin kiinnosti kaupunkilaisia, sillä paikalle saapui yli 100 Linnunradan katselusta kiinnostunutta ihmistä. Myös syksyllä 2018 on odotettavissa jonkilaisia tapahtumia tai kampanjoita pimeiden paikkojen etsimisen ja Linnunradan katselun suhteen. Tilannetta kannattaa seurata esimerkiksi Ursan sivuilta.

Kuvat: © Jani Laasanen

tiistai 3. huhtikuuta 2018

TÄHTIÄ PÄIVÄNTASAAJALLA


Miltä taivas näyttää päiväntasaajalla? Loistavatko samat tähdet siellä kuten ne tekevät täällä Suomessakin? Tätä pääsin tutkimaan parisen viikkoa sitten, kun olin päättänyt viettää talvilomani keskellä Intia Valtamerta Seychellien saaristossa. Matkalla mukana oli tietysti myös kamera, jalusta ja muutamia erilaisia objektiiveja eri kuvauskohteita varten. Ennen matkaa toiveissa oli myös kirkas taivas, joka loppujen lopuksi osoittautui lähes yhtä haastavaksi ilmiöksi kuin Suomessakin jonkinlaisen pilvisyyden vuoksi. Maapallon ilmasto-olosuhteiden vuoksi päiväntasaajan kosteudessa pilvisyys vaihteli hyvin nopealla tahdilla ja osansa vaihteluun toi myös varsin lähellä pyörinyt trooppinen sykloni, joka jossain vaiheessa rantautui Madagaskarin rannikolle. Vaihtelusta huolimatta taivas näyttäytyi ainakin jollain tavalla lähes jokainen ilta. Muutama todella selkeä hetkikin osui kohdalle ja tuolloin eteläinen tähtitaivas näyttäytyi illan pimeydessä suorastaan loistavan kirkkaana.


Tyypillinen iltanäkymä oli pilvien lomasta näkyvä kirkas tähtitaivas. Beau Vallon, Mahe Island, Seychelles, 8.3.2018.
Seychellit sijaitsee siis otsikon mukaisesti lähellä päiväntasaajaa eli noin nelisen astetta sen eteläpuolella. Hieman yli sadasta saaresta koostuvan valtakunnan yhteenlaskettu maapinta-ala on vaivaiset 455 neliökilometriä. Eikä väkilukukaan päätä huimaa sen ollessa vain noin 100 000 asukasta. Suurin osa asukkaista asuu pääsaarella, Mahella, jonne mekin jäimme muutamaksi ensimmäiseksi päiväksi. Olimme valinneet majapaikan saaren pohjoisrannalta, jossa suuri osa alueen hotelleista sijaitsee. Valitsemamme Savoy Resort and Spa sijaitsee aivan Beau Vallonin ranta-alueen vierellä. Eteläpuolella kohoaa valtakunnan korkein kohta, Morne Seycellois, joka yltää aina 905 metriin saakka. Ei siis ollenkaan huonosti noin pienen valtakunnan kukkulalta. Korkealla huipulla oli vaikutusta myös pilvien käyttäytymiseen, sillä mereltä saapuva kostea ilma tiivistyi vuoren huipulle tummiksi sadepilviksi. Toisaalla meren puolella taivas oli puolestaan useimmiten täysin avoin. Pääsaaren valosaasteen ja rantabulevardin valaistuksen johdosta taivas ei kuitenkaan ollut erityisen pimeä ja päätinkin suosiolla jättää tähtien tarkkailun myöhempään ajankohtaan. Auringonlaskut Beau Vallonin rannalla sen sijaan olivat henkeäsalpaavan kauniit.

Aurinko laskee horisontissa lipuvan pilviverhon taakse värjäten taivaan oranssiksi. Beau Vallon, Mahe Island, Seychelles, 8.3.2018.

Aurinko yrittää pilkahdella vielä viimeisen kerran pilvien raosta ennen laskuaan. Beau Vallon, Mahe Island, Seychelles, 8.3.2018.
Toisinaan Auringon laskiessa horisontin pilvet saivat aikaan ns. pilvisäteitä, jotka näkyivät keltaisina juovina ympäri taivasta. Beau Vallon, Mahe Island, Seychelles, 7.3.2018.
Seychellit tunnetaan kuitenkin varmastikin parhaiten sen turkooseista rannoistaan ja hienoista korallisaaristaan. Suosituimmat saaret löytyvät noin 50 kilometriä pääsaaresta itään. Suurin näistä saarista on Praslin, jossa emme itse kylläkään käyneet. Sen vierellä on pienempi La Diguen saari, jonka olimme valinneet loman loppuajaksi. Saarella ei ole kuin pari tuhatta asukasta ja katuvalotkin puuttuvat, joten täältä odotin kovasti pimeää taivasta. La Digue on kooltaan vain noin 10 neliökilometriä strategisten mittojen ollessa pohjois-eteläsuunnassa noin 4 kilometriä ja länsi-itä suunnassa noin 2,5 kilometriä. Saaren länsirannikkoa reunustaa käytännössä yhtenäinen koralliriutta, joka vuoroveden vaiheesta riippuen vaikuttaa rannan olosuhteisiin. Laskuveden aikaan rantavedet ovat käsittämättömän kirkkaita ja näkyvyys veden alla on todella hyvä. Toisaalta korallipitoinen pohja tekee perusuimisesta hieman vaikeampaa, sillä rannoilta puuttuuvat laajat hiekkapohjaiset alueet. Saaren itäpuoli on puolestaan avoimempi ja pasaatituulet pääsevät piiskamaan rantoja esteettömämmin. Tuloksena on valkoisia rantoja ja turkoosia merta, mutta toisaalta suurehkoja aaltoja ja hyvin voimakkaita virtauksia.

Anse source d'Argent on Seychellien tunnetuimpia ja valokuvatuimpia rantoja omalaatuisten kalliomuodostelmien ja rantaveden värisävyjen ansiosta. Anse source d'Argent, La Digue, Seychelles, 14.3.2018.

La Diguen saaren itäpuoli on puolestaan monin paikoin valkoista hiekkaa ja turkoosia merta. Petite Anse, La Digue, Seychelles, 12.3.2018.
Miltä sitten tähtitaivas näytti päiväntasaajalta katsottuna. Valitettavasti siis pääosin pienen pilviharson peittämältä, jossa kuitenkin satunnaisesti oli kirkkaita selkeitäkin hetkiä. Näiden kirkkaiden hetkien aikana ei voinut kuin ihmetellä sitä tähtien määrää, joka taivasta valaisi. Näin suomalaisesta näkökulmasta hämmentävintä oli tuttujen tähtikuvioiden ”epämääräiset” asennot taivalla ja sijainti horisontista katsottuna. Esimerkiksi tuttu Orionin tähdistö näkyi pimeän tultua lähes suoraan yläpuolella. Myös taivaan kirkkain tähti, Sirius, loisti melkein zeniitissä. Niin korkealta katsottuna Sirius suorastaan häikäisi silmiä. Etelään päin katsottaessa tähdistöt muuttuivat omiin silmiin hyvin oudoiksi ja tuntemattomiksi. Taivaan toiseksi kirkkain tähti, Kölin tähdistön Canopus, erottui selkeästi tähtien joukosta.

Eteläinen tähtitaivas suurin piirtein sellaisena kuin se paljain silmin näyttäytyi. Mukana myös kaksi taivaan kirkkainta tähteä eli oikealla Ison Koiran Sirius ja katonrajan yläpuolella vasemmalla Kölin tähdistön Canopus. Petite Anse, La Digue, Seychelles, 12.3.2018.
Varsinaisten kuvien osalta hyvät suunnitelmat jäivät siis osin toteutumatta. Lisäksi ne kirkkaat illat, kun aikaa oli hieman enemmän kuvaamiseen, osoittautuivat muutoin epäonnisiksi pienten huolimattomuusvirheiden vuoksi. Esimerkiksi oheisen kuvan päiväntasaajan suunnan tähtiviirut epäonnistuivat, kun unohdin vahingossa kameran aukon täysin auki, jolloin f/1.8 valotti kuvaa selvästi liikaa. Kuva näyttää siksi kaukaa katsottuna hyvin epäterävältä tähtien osalta. Lähempää katsottuna epätarkkuus ei kuitenkaan näytä pitävän paikkaansa. Onneksi tumma taustataivas antoi muutenkin jotain anteeksi. Alkuperäinen tarkoitus oli kuvata viiruja 30 minuuttia, mutta havaitsin mokani 18 minuutin kohdalla, jolloin keskeytin kuvaamisen. Tarkkaan katsoen kuvasta erottuu kyllä hyvin poikittain oleva Orionin tähdistö, Sirius ja jopa Linnunradan vaalea nauha.

Tähtiviirut sulautuvat toisiinsa aiheuttaen epätarkan katselunäkymän pienen resoluution kuvassa. Anse Reunion, La Digue, Seychelles, 11.3.2018.
Edellä mainitun kuvan jälkeen en ottanut uutta korvaavaa kuvaa tilalle, vaan päätin katsoa mitä eteläisestä Linnunradasta voisi saada irti. No ei tämäkään tietysti mennyt täysin suunnitelmien mukaan, sillä korkealla oleva nousuvesi esti kulkemisen kameran kanssa paremmille paikoille. Rannan tuntumasta löysin kuitenkin sen verran pimeän nurkkauksen, että sain asetettua kameran jalustoineen ”tukevasti” pehmeälle rantahietikolle. Tästä olikin hyvä napsia jokunen 30 sekunnin otos 18 mm objektiivilla Linnunradan suunnalta. Harmillisesti Linnunradan parhaimmat palat olivat niin korkealla, että kyseisellä polttovälillä siihen ei saanut maisemaa mukaan. Tätä varten testasin vielä kuvaamista suoraan eteläiseen horisonttiin rannan suuntaisesti. Rannan hotellien valot värittivät rantapuustoa ja tyypillinen pilviharso esti tähtien näkymisen aivan alas asti. Tästä huolimatta Iso Magellanin pilvi tuli helposti näkyviin yhdessä 30 sekunnin kuvassa.

Iso Magellanin pilvi eli Linnunradan naapurigalaksi näkyy selvästi jopa varsin matalalta läheltä horisonttia. Anse Reunion, La Digue, Seychelles, 11.3.2018.
Linnunrata loistaa kirkkaana myös eteläisellä pallonpuoliskolla. Anse Reunion, La Digue, Seychelles, 11.3.2018.
Toiseksi viimeisenä iltana taivas näytti vielä kertaalleen varsin lupaavalta horisontinkin ollessa kirkas. Auringon laskettua taivaalle ilmestyikin kirkas Venus (ja ensimmäiset pilvet). Muutamien kuvien jälkeen olikin jälleen selvää, että pilvet kohoavat ainakin toistaiseksi häiritsemään kuvausta. Sentään lähekkäin taivaalla olevat Venus ja Merkurius pääsivät kuviini mukaan. Laajakulmaisella objektiivilla planeetat eivät kuitenkaan juuri erotu kovin hyvin taustastaan. Kirkas Venus näkyy selvästi, mutta sen oikealla puolella oleva Merkurius hukkuu melko tehokkaasti taustaan.

Venus ja Merkurius lipuivat nopeasti hämärän tulon jälkeen pilviverhon taakse. Anse Reunion, La Digue, Seychelles, 16.3.2018.
Vaikka pimeän taivaan kuvat jäivätkin pääosin ottamatta, ei se millään tavalla loppujen lopuksi haitannut. Pelkkä eteläisen taivaan kokeminen omin silmin oli upea kokemus. Suomalaisten pakkaspäivien jälkeen oli nautinto vain maata lämpimässä ja pimeässä rantatuolilla ja katsella taivaalle. Tähtitaivaan lisäksi matkalla sai nähdä myös paljon muuta kiinnostavaa ja eräänlainen kiinnostava yksityiskohta oli myös havaita hyvin tavallinen halo eli 22 asteen rengas täysin suoraan yläpuolella zeniitissä.

Hyvin tavallinen halo, 22 asteen rengas, mutta tällä kertaa lähes suoraan zeniitissä. Anse Reunion, La Digue, Seychelles, 11.3.2018.
Kuvat: © Jani Laasanen

perjantai 2. helmikuuta 2018

VIIKON KUVA


Helmikuu on kuukausista lyhin. Olkoon siis päivityskin tällä kertaa tiivistetty lyhyeen muotoon. Vuoden 2018 uutuutena olen Instagramin ( #janilaasanen ) puolella käynnistänyt viikon kuva projektin, jonka tarkoituksena on joka perjantai esitellä yhden kuvan muodossa tähtitieteellisiä tapahtumia ja taivaan kohteita eri näkökulmista. Ensimmäinen kuva julkaistiin 19. tammikuuta ja tätä kirjoitettaessa on kolmannen kuvan vuoro. Ensimmäinen ja toinen kuva esittelevät kaikkien tuntemat kohteet, Auringon ja Kuun. Molemmat ovat niin itsestään selviä asioita, että niitä ei aina edes osaa pitää tähtitieteeseen liittyvinä objekteina. Monelta jää helposti ajattelematta, että ilman Aurinkoa ei Maan päältä löytyisi minkäänlaista elämää. Aurinko ansaitsee tästä syystä mielestäni oikeuden esiintyä ensimmäisessä kuvassa. Auringon hallitessa päivää ja valoa, pidetään sen vastakohtana usein Kuuta, joka puolestaan dominoi yötaivasta. Erityisesti täysikuun aikaan se valaisee pimeää taivasta loisteellaan ja saa katseet kääntymään sitä kohti. Kohteet ovat luonteeltaan varsin erilaisia, mutta kummatkin ovat aina olleet hyvin tärkeitä ihmiskunnalle ainakin symbolisesti. Siten ne sopivat varsin hyvin projektin alkuun. Kolmannessa kuvassa tähtitieteellinen efekti ei myöskään ole aivan itsestään selvä, sillä sen aiheena on talvinen maisema. Se kuvaa kuitenkin Maan liikkeen aiheuttamia muutoksia täällä aurinkokunnassa. Maan akselin kaltevuus saa nimittäin aikaan sen, että valoa pääsee eri osiin maapalloa eri tavoin kiertoradallamme Auringon ympäri. Tästä seuraa vuodenaikojen vaihtelu, joka Suomen leveyspiirillä näkyy erityisen hyvin neljänä selvänä vuodenaikana. Ja kun tällä hetkellä mennään keskitalven tienoilla, niin luminen kuva sopii hyvin kolmanneksi kuvaksi.

Instagramin viikon kuva 1; Aurinko. Iso-Heikkilä, Turku, 9.5.2016.
Instagramin viikon kuva 2; Täysikuu. Kuninkoja, Turku, 18.10.2013.
Instagramin viikon kuva 3; Talvinen maisema. Raisionlahti, Raisio, 21.1.2018.

Lopuksi lyhyesti taivaan tapahtumia helmikuulle 2018. Tämän vuoden helmikuu on siinä mielessä erikoinen kuukausi, että tähän ei osu täysikuuta. Koska Kuun vaiheiden täysi kierros kestää keskimäärin 29,5 vuorokautta, on helmikuu siis periaatteessa muutenkin ainoa kuukausi, jolloin täysikuuta ei voisi ollakaan. Tällainen helmikuu osuu kohdalle kuitenkin vain noin 20-30 vuoden välein eli nyt ollaan todellakin varsin harvinaislaatuisessa helmikuussa.

Planeetat ovat helmikuussa hyvin matalalla ja niitä voi olla vaikeahko havaita. Parhaiten näkyy Jupiter, joka erottuu kirkkaana aamutaivaalla. Sen seurana aamuisin ovat himmeämmät ja vielä matalammalla näkyvät Mars ja Saturnus.

Ilmakehän valoilmiöistä helmikuussa kannattaa olosuhteiden salliessa yrittää tarkkailla esimerkiksi haloja, helmiäispilviä tai revontulia. Mahdollisen pakkasen ja jääsumun ansiosta voivat helmikuun halonäytelmät muodostua erittäin kirkkaiksi ja näyttäviksi. Erityisesti hiihtokeskusten ympäristössä kannattaa pitää silmänsä auki, sillä lumetuksen aikana niiden lähistöllä leijuu suuri määrä jääkiteitä, joista heijastuvista valonsäteistä halot saavat alkunsa. Revontulien osalta tilanne on tämän kevään aikana melko heikko, ainakin Etelä-Suomen näkökulmasta. Auringon aktiivisuus on tällä hetkellä hyvin vaatimatonta, jolloin revontulimyrskyjä esiintyy varsin harvoin. Pohjoisessa aktiivisuuden väheneminen ei vaikuta niin merkittävästi.

Revontulet ovat todennäköisesti harvinaista herkkua Etelä-Suomessa lähivuosina. Kevola, Paimio, 7.10.2015.


Kuvat: © Jani Laasanen

torstai 4. tammikuuta 2018

TÄHTITAIVAAN VUOSIKATSAUS 2017

Vuosi on jälleen vaihtunut ja on aika katsoa mitä vuodesta 2017 jäi käteen tähtikuvauksen ja muiden taivaan tapahtumien tiimoilta. Omakohtaisesti mieleen ovat jääneet parhaiten kehnot kuvaussäät ja jonkinlainen alakulo kuvausmahdollisuuksien puutteen vuoksi. Välillä sitä oikein ihmettelee, miksi edes yrittää harrastaa taivaan tarkkailua täällä pohjoisen perukoilla. Mutta ei sentään pelkästään huonoa, sillä tarkemmin ajateltuna vuoteen mahtui kuitenkin myös hienoja kokemuksia ja onnistuneita otoksia. Ehkä vuosi ei sittenkään ollut niin surkea kuin se nyt keskitalven pimeydessä tuntuu. Seuraavaksi siis vuoden 2017 kuvamateriaalia pintaa syvemmältä eri aihepiireihin jaoteltuna.


Tähtitaivaan ja sen ilmiöiden harrastaminen ei välttämättä rajoitu pelkästään pimeään taivaaseen ja siellä lojuviin yksittäisiin tähtiin, vaan sen voi mieltää myös vaikkapa Maan ominaispiirteiden tutkimiseen. Onhan Maakin vain yksi planeetta Linnunradalla tuhansien ja taas tuhansien muiden joukossa. Maata voisikin pitää siten erityisenä malliesimerkkinä planeetasta, jolla nyt vain sattuu olemaan elämää. Onko se sitten älyllistää elämää, voidaan olla monta mieltä. Joka tapauksessa itse ainakin käyn mielelläni kiertelemässä välillä myös paikallisia luontokohteita, joita tietysti sitten pyrin kuvaamaankin. Vuonna 2017 erityiset kuvausretket suuntautuivat Liedon Nautelankoskelle ja Kurjenrahkan kansallispuistoon, joka puolestaan sijaitsee useamman eri kunnan alueella noin 40 kilometrin päässä Turusta pohjoiseen. Nautelankosken retki ajoittui huhtikuuhun, jolloin koskessa oli riittävästä vettä mukavien kuvien ottamiseen. Myös auringon viimeiset säteet toivat tuolla kerralla kiinnostavia värisävyjä kuohuviin koskiin. Kurjenrahka oli puolestaan kuvauskohteena lokakuussa, jolloin kirkas ja kuulas syyspäivä toi maisemaan kiinnostavia väri- ja valoelementtejä. Vaikka en sinällään olekaan erikoistunut luontokuvaukseen, niin näistä molemmista sain mielestäni varsin mukavat kuvat aikaiseksi. Kotimaisten kohteiden lisäksi Maan monimuotoisuutta hyvin edustava paikka löytyi lomamatkalla vuoden 2017 kesäkuussa Etelä-Ranskasta, jossa maailman kolmanneksi suurin kanjonialue, Verdon, sijaitsee. Valitettavasti kanjonin paras näköalapaikka sijaitsee paikassa, jossa Aurinko paistaa kesäpäivänä kuvaajan kannalta hankalasti. Tämä näkyy myös omassa kuvassani kohteesta.

Nautelankoski on keväisin kiinnostava paikka kuohuvien vesien ansiosta. Nautelankoski, Lieto, 2.4.2017.
Kurjenrahkan kansallispuisto ja Savojärvi on usein retkeilykohteena syksyisin. Savojärvi, Yläne, 15.10.2017.
Verdonin kanjonit Etelä-Ranskassa edustavat hieman erilaisempaa kalliomaisemaa kuin mitä Suomessa on totuttu näkemään. Verdon Canyon, France, 13.6.2017.

Ilmakehän ilmiöitä näkyi puolestaan varsin tasaisesti vuoden ympäri. Kaikkein eniten näkyi erilaisia optisia ilmiöitä; haloja, sateenkaaria ja muita vastaavia. Ilmiöt olivat kuitenkin lähes jokaisella kerralla hyvin vaatimattomia, eikä niistä nyt jälkipolville kovin paljon mielenkiintoista kuvamateriaalia kertynyt. Ehkä hauskinta ja mieleenpainuvinta oli omatekoisen sateenkaaren ”valmistaminen” puutarhaletkun avulla ihan vain ajan kuluksi kesän ensimmäisinä lämpiminä päivinä. Ilmakehän tapahtumista parasta antia olivat ehdottomasti kaksi loistokasta esitystä valaisevien yöpilvien ja helmiäispilvien osalta. Molemmat tapahtumat olivat parasta mitä olen näistä koskaan nähnyt (toki pitää ottaa huomioon, että aktiivisempi taivaan katselu on itselläni kestänyt vasta vain 4-5 vuotta). Heinäkuun loppupuolella näkyneet valaisevat yöpilvet olivat kirkkaudeltaan selvästi kirkkaimmat mitä olen nähnyt. Valitettavasti tuotakin yötä häiritsi tavallinen pilvisyys, joka osittain peitti valaisevat yöpilvet taakseen. Jouluaatto puolestaan toi näkyviin huikean kirkkaat ja värikkäät helmiäispilvet. Kuulopuheiden mukaan kyseessä olisi ollut hienoin helmiäispilvinäytelmä Etelä-Suomesssa ainakin 10-20 vuoteen. Helmiäispilvien kuvaamisen osalta olin valitettavasti hieman myöhässä, sillä paras osuus oli jo ennättänyt mennä ennen kuin sain kamerani valmiiksi. Kaiken lisäksi taivaan ainoa tavallisten pilvien nauha kulki juuri niiden viimeistenkin helmiäispilvien editse häiriten huomattavasti kuvaamista. Ukkosia ja revontulia ei itselleni päätynyt kameran kennolle tämän vuoden aikana.

Sateenkaaren saa helposti itsekin aikaan Auringon valon ja tässä tapauksessa painepesurin avulla. Kuninkoja, Turku, 20.5.2017.
Heinäkuiset valaisevat yöpilvet suorastaan häikäisivät yön pimeydessä. Kuninkoja, Turku, 26.7.2017.
Auringon laskettua jouluaattona ilmestyi taivaalle kirkkaita ja värikkäitä helmiäispilviä, jotka tässä valitettavasti jäivät hieman tavallisten pilvien taakse. Kuninkoja, Turku, 24.12.2017.

Aurinkokunnan kuvauskohteista parhaimmat kuvat lienevät Kuusta planeettojen ollessa pääasiassa varsin heikosti kuvattavissa. Ainoastaan Venus löytyi vuoden alusta sellaisesta sijainnista, että se muodostui kiinnostavaksi kohteeksi kapean sirppinsä ansiosta. Myös Kuusta löytyy yleensä jotain kuvattavaa, joten se sopii lähes aina vuoden kuvauslistalle. Alkuvuodesta oli liikkeellä myös muutamia kiikarikomeettoja, joista näyttävin oli ehkäpä jo entuudestaan tunnettu 45P Honda-Mrkos-Pajdusakova.

Venus näkyi alkuvuodesta varsin mukavasti iltataivaalla. Iso-Heikkilä, Turku, 4.3.2017.
Kraatereiden täyttämä Kuu on aina kiinostava kuvauskohde. Iso-Heikkilä, Turku, 4.3.2017.
Komeetta 45P / Honda-Mrkos-Pajdusakova edusti puolestaan pyrstötähtien parhaimmistoa vuonna 2017. Kevola, Paimio, 21.2.2017.

Varsinaisen syvän taivaan kuvauksen osalta vuosi oli ilman selityksen mahdollisuutta kyllä poikkeuksellisen huono. Vuoden aikana pääpaino kuvauksissa oli hankkimani valokuvauskaukoputken käyttöönoton harjoittelu. Koko vuoden aikana sellaisia kuvausiltoja, jolloin sekä kuvauskeli että oma aikataulu sopivat yhteen oli loppujen lopuksi alle kymmenen. Osana näistäkin illoista Kuu häiritsi kuvaamista. Jonkin verran tuli tietysti kuvattua myös muitakin kohteita Turun Ursan suuremmalla kaukoputkella. Vuoden syvän taivaan kuvista kohokohdaksi muodostui helmikuussa kuvattu Rosette-sumu, joka lopulta päätyi myös suomalaiseen Tähdet ja Avaruus -aikakausilehteen.

Yksisarvisen tähdistön Rosettesumu, NGC 2237/2244 on varsin tyylikäs emissiosumu, jonka keskellä on myös avoin tähtijoukko. Kevola, Paimio, 21.2.2017.
Joutsenen tähdistön Pohjois-Amerikkasumu oli puolestaan sopivasti kuvattavissa syksyn pimeydessä. Kevola, Paimio, 17.9.2017.

Mitä sitten vuodelta 2018 on odotettavissa? Toivottavasti tietysti kirkkaita säitä, jotka sopivat omaan aikatauluun. Luonnollisesti myös erilaisia tiettyyn ajankohtaan liittyviä tapahtumia on odotettavissa, vaikka mitään erityisen hienoa tai ikimuistettavaa tapahtumaa ei olekaan tiedossa. Ehkäpä vuoden kiinnostavin taivaallinen tapahtuma on heinäkuun 27. päivä tapahtuva kuunpimennys, joka näkyy kohtuullisesti myös Suomessa. Kuu on valitettavasti pimennyksen aikaan kuitenkin melko matalalla. Ja jo nyt tulevana viikonloppuna on muuten aamutaivaalla kiinnostava konjunktio, kun Jupiter ja Mars ovat alle puolen Kuun etäisyyden päässä toisistaan sunnuntaiaamuna (7.1.2018).
Kaiken kaikkiaan planeetat näkyvät Suomessa harmittavan huonosti myös vuonna 2018, eikä kiinnostavimpien planeeettojen osalta edistystä tapahdu käytännössä vielä pariin vuoteen. Komeettojen osalta tunnettu tilanne voi muuttua nopeastikin, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että syyskaudella voisi taivaalla viilettää parikin kiikarikomeettaa, joista aivan loppuvuonna näkyvä 46P / Wirtanen voisi näkyä jopa paljain silmin. Luonnollisesti myös vuosittaiset meteoriparvet ovat katsomisen arvoisia kohteita. Taivaalla siis riittää jälleen varmasti sekä ennakoituja että ennakoimattomia tapahtumia, joten silmät auki ja mielenkiintoista vuotta 2018.

Kuvat: © Jani Laasanen