tiistai 31. lokakuuta 2017

KESKITALVEN TÄHTITAIVAS 2017-2018

Mikäli blogini aiheena olisi sateet ja harmaus, kertyisi kuvamateriaalia ja tekstiä huomattavasti helpommin kuin nykyisin. Valitettavasti tähtitaivaan kuvaaminen edellyttää kuitenkin sekä kirkkaita öitä että itselleni sopivia aikatauluja, joten materiaalia uusiin kirjoituksiin kertyy melko verkkaista tahtia. Pyristellään kuitenkin jälleen eteenpäin ja katsotaan mitä taivaalla voisi nähdä talven aikana, jos vain sinne pilviin jonkinlainen kolo ilmestyisi vähänkään pidemmäksi aikaa.


Helpoin taivaalla näkyvä tunnistettava kohde on tietysti Kuu, jonka vaiheet vaikuttavat myös siihen kuinka hyvin himmeämmät kohteet näkyvät. Tämän vuoksi on ihan hyvä tietää minkälaiset olosuhteet ovat suurin piirtein odotettavissa, jos taivaalle katselee. Talven täysikuut osuvat tällä kertaa seuraaville päiville: 4. marraskuuta kello 07:23, 3. joulukuuta kello 17:47, 2. tammikuuta kello 04:24 ja 31. tammikuuta kello 15:27. Näistä viimeisimmän täysikuun yhteydessä eli 31. tammikuuta tapahtuu kuunpimennys, joka kuitenkin jää Suomesta katsottuna käytännössä kokonaan näkemättä, sillä Kuu ei vielä pimennyksen aikaan ole noussut. Aivan etelärannikolta voi olla mahdollista nähdä osittaisen pimennysvaiheen viimeiset minuutit, jos taivas ja näkyvyys ovat täysin kirkkaita horisonttiin saakka. Uuden kuun ajat ovat vastaavasti 18. marraskuuta kello 13:42, 18. joulukuuta kello 08:30 ja 17. tammikuuta kello 04:17.

Kuu on yksi taivaan tutuimmista kohteista. Sen pinnan kraattereita erottaa hyvin jo kiikareilla. Kevola, Paimio, 8.3.2014.

Merkurius ilmestyy taivaalle aamuhämärän aikoihin muutamia päiviä ennen joulua. Se nousee kaakon suunnalta reilun tunnin ennen Aurinkoa näkyen hyvin matalalla horisontissa. Parhaiten se näkyy aivan vuodenvaihteen tienoilla, mutta silloinkin se ehtii riittävän pimeässä vain reilun viiden asteen korkeudelle horisontista, joten havaintoyrityksiin kannattaa käyttää kiikareita (kunhan Aurinko on edelleen horisontin alapuolella). Tammikuun 10. päivään mennessä Merkurius katoaa jälleen Auringon valoon.

Venus on näkynyt syksyn aikana erinomaisesti kirkkaana aamutaivaalla. Planeetta kuitenkin katoaa Auringon läheisyyteen heti marraskuun alussa, eikä sen jälkeen näy Suomessa lainkaan ennen ensi kevättä. Venus ja Jupiter ovat aamuhämärän tunteina 13. marraskuuta selvästi alle kuun läpimitan päässä toisistaan ja ne mahtuvat kaukoputkella katsottaessa samaan näkökenttään. 17. marraskuuta Kuu, Venus ja Jupiter näkyvät juuri ennen auringonnousua lähellä toisiaan.

Mars näkyy koko talven matalalla aamutaivaalla. Planeetta on kuitenkin melko himmeä, sillä se sijatsee edelleen hyvin kaukana Maasta. Mars liikkuu talven aikana hiiljalleen Neitsyen tähdistöstä Vaa'an kautta Skorpionin tähdistöön. Kuu on lähellä Marsia 15. marraskuuta, 14. joulukuuta ja 11. tammikuuta.

Mars on tällä hetkellä melko kaukana Maasta ja näkyy tänä talvena melko himmeänä kohteena etelätaivaalla. Kevola, Paimio, 8.3.2014.

Jupiter ilmestyy heti marraskuun alkupuolella niin ikään aamutaivaalle. Se näkyy talven ajan matalalla Vaa'an tähdistössä. Jupiter ja Mars ovat hyvin lähellä toisiaan aamuyöstä 7. tammikuuta, jolloin ne voi nähdä kaukoputkella samassa näkökentässä. Kuu on puolestaan lähellä Jupiteria 17. marraskuuta, 15. joulukuuta ja 11. tammikuuta.

Saturnus on talven ajan lähellä Aurinkoa, eikä käytännössä ole havaittavissa.

Uranus ja Neptunus näkyvät molemmat talvella kiikareilla tai kaukoputkella. Neptunus alkaa hiljalleen vuodenvaihteen jälkeen kadota iltahämärän valoihin. Molemmat ovat kaukaisimpina planeettoina kuitenkin luonnollisesti niin himmeitä, että niiden tunnistaminen tähtien joukosta on vaikeaa. Apuna kannattaa käyttää hyvää tähtikarttaa.

Tarkemmat etsintäkartat ja tietoa taivaankappaleista löytyy myös Tähtitieteellisen yhdistyksen, Ursan, sivuilta: https://www.ursa.fi/taivaalla/tahtitaivas-tanaan.html

Joulukuussa voi nähdä tavanomaista runsaammin tähdenlentoja, kun yksi vuoden parhaimmista meteoriparvista on aktiivisimmillaan. Geminidien parven maksimi on tänä vuonna 14.-15. joulukuuta välisenä yönä, jolloin taivaalla voi näkyä jopa 70 meteoria tunnissa (jos vain sää on kirkas). Kuukaan ei haittaa havaintoja. Geminidien meteorit ovat usein melko hitaita ja kirkkaita ja ne saattavat jättää myös vanoja peräänsä.

Geminidien tähdenlentoja näkyy joulukuun puolivälissä. Tässä kuvassa kuitenkin loppukesän perseidi. Kuninkoja, Turku, 11.8.2017.

Talven pimeinä öinä taivas on täynnä myös asteroideja, joista monet näkyvät jo hyvillä kiikareillakin. Pistemäisinä kohteina niiden tunnistaminen vaatii kuitenkin hyvän tähtikartan. Myös eri öinä valokuvaaminen paljastaa niiden liikkeen tähtien suhteen. Keskitalvella oppositiossa (eli lähinnä Maata olevassa pisteessä) olevia astedoideja ovat mm. (44) Nysa marraskuun alussa (kirkkaus + 9.6 magnitudia) Valaan tähdistössä ja (349) Dembowska joulukuun alussa (+ 9.6 magnitudia) Härän tähdistössä. Näitä kirkkaampi on kuitenkin asteroidi (7) Iris, jonka oppositio oli juuri lokakuun puolella. Asteroidi on siitä huolimatta vielä kirkkaudeltaan noin + 7 magnitudia ja näkyy helposti jo pienillä kiikareillakin. Iris löytyy marraskuun alkupuolella Oinaan tähdistöstä.

Asteroidien etsimisessä voi käyttää apuna Heavens-aboven sivustoa ja sen etsintäkarttoja.

Syksyn kirkkaimpana komeettana näkynyt C/2017 O1 ASASSN1 oli lähimpänä Aurinkoa lokakuun puolivälissä. Parhaimmillaan sen kirkkaus oli noin + 8.5 magnitudia, mutta ulkonäöltään se jäi siitä huolimatta varsin vaatimattomaksi. Tällä hetkellä komeetta liikkuu kohti pohjoista taivaanlakea, joten sitä voi vielä havaita talvikuukausina, vaikka se hiljalleen on jo himmenemässä. Jouluaaton aikoihin se on hyvin lähellä Pohjantähteä. Lokakuun alussa löytyi jälleen uusi komeetta, C/2017 T1 Heinze, joka todennäköisesti kirkkaudeltaan ja ulkonäöltään on samankaltainen kuin edellä mainittu komeettakin. Sen ennustetaan kirkastuvan joulu-tammikuun aikoihin noin + 8 magnitudiin, joten sen luulisi näkyvän jo melko pienilläkin kaukoputkilla tai jopa hyvillä kiikareilla. Se on vielä varsin matalalla, mutta jouluaaton aikoihin se siirtyy Kravun tähdistöön, josta se aloittaa nopean liikkeensä Ilveksen ja Kirahvin tähdistöjen kautta kohti Kassiopeiaa. Tällöin se on myös lähinnä Maata eli noin 33 miljoonan kilometrin päässä meistä.

Komeetta C/2017 O1 ASASSN1 ei näyttänyt kovin erikoiselta edes kameran kennolla. Kevola, Paimio, 16.10.2017.

Talvella kannattaa jatkaa edelleen Iridium-satelliitin välähdyksien etsimistä. Näitä tilaisuuksia ei enää nimittäin kovin paljon tule, sillä kyseiset satelliitit poistuvat käytöstä lähitulevaisuudessa. Parhaimmillaan välähdykset ovat selvästi kirkkaampia kuin planeetta Venus. Välähdykset kestävät kaikkiaan noin puoli minuuttia kirkastumisineen ja himmentymisineen. Tarkat välähdysajat löytyvät esimerkiksi jo aiemmin mainitulta Heavens-aboven sivuilta. Muistakaa asettaa sivun oikeasta yläreunasta oikeat koordinaatit järjestelmän karttasovelluksen kautta. Myös puhelimeen voi ladata Heavens-aboven sovelluksen, josta välähdykset ilmenevät.


Omassa ilmakehässä on näin talvikaudella mahdollista nähdä myös monenlaisia ilmiöitä. Esimerkiksi Kuun ympärillä näkyvät kehät ovat melko tavallinen näky taivaalla. Ja vaikka Aurinko onkin tähän aikaan vuodesta melko matalalla, voi sen yhteydessä nähdä monenlaisia kiinnostavia haloja. Kovien talvipakkasten yhteydessä voi taivaalle muodostua pimeän tullen myös katuvalojen vaikutuksesta haloja eli lähinnä keinovalopilareita. Parhaimmillaan pilarit voivat olla hyvinkin näyttäviä, kun ne kohoavat värikkäinä korkealle taivaalle. Eikä tieystikään kannata unohtaa revontulia, jotka toisinaan näkyvät varsin kirkkaina myös Etelä-Suomessakin.

Kirkkaita revontulia voi silloin tällöin ilmestyä myös Etelä-Suomen taivaalle. Kevola, Paimio, 7.10.2015.

Erilaisia havaintoja taivaalta voi seurata Ursa Taivaanvahdista osoitteessa:

Talven edistyessä taivaalle ilmestyy myös monia kirkkaita ja helposti tunnistettavia tähdistöjä. Marraskuussa eteläisellä taivaalla voi tunnistaa suuren Pegasuksen neliön ja sen vasemmasta yläkulmasta itään kurottuvan tähtijonon, joka puolestaan on Andromeda. Aivan taivaan laella komeilee W-kirjaimen muotoinen Kassiopeia. Vuodenvaihteen jälkeen taivaalle ovat ilmestyneet myös hyvin kirkas Orionin tähdistö sekä viisikulmion muotoinen Ajomies. Näiden väliin jää vielä Härän tähdistö, josta löytyy kenties taivaan tunnetuin syvän taivaan kohde, Seulaset. Tämä avoin tähtijoukko näkyy helposti jo paljain silmin. Näkökyvystä ja taivaan läpinäkyvyydestä johtuen, siitä näkyy yleensä 6-8 tähteä, mutta jo kiikareilla tähtien määrä kasvaa moninkertaiseksi. Paljain silmin voi nähdä myös Andromedan galaksin, joka loppuvuodesta sijaitsee korkealla etelätaivaalla. Galaksia kannattaa yrittää etsiä hieman siitä ohi katsoen, jolloin se ilmestyy paremmin esiin sumumaisena läikkänä. Hyvissä olosuhteissa se toki näkyy melko helposti myös suoraan kohti katsottaessa. Kolmas talven tunnetuista kohteista on Orionin suuri kaasusumu, jonka ytimessä oleva kirkas tähtirypäs erottuu pistemäisenä kohteena myös paljain silmin. Kirkastuma näkyy Orionin vyön eteläpuolella paikassa, jossa kolme tähteä näkyvät päällekkäin melko lähellä toisiaan. Orionin sumu sijaitsee näistä tähdistä keskimmäisen ympärillä.

Seulasten tähtijoukko Härän tähdistössä on yksi helpoimmista syvän taivaan kohteista. Kevola, Paimio, 27.12.2016.

Kuvat: © Jani Laasanen 

torstai 5. lokakuuta 2017

SYKSYN HAVAINTOJA TÄHTITAIVAALTA

Jälleen ovat yöt pimentyneet ja kuvauskausi käynnistynyt. Omien kuvausprojektien ohella on Turun Ursan syyskausikin juuri käynnistynyt sekä tähtinäytöksin että uusien tapahtumien merkeissä. Pilvinen ja sateinen loppukesä sekä myöhäinen kesäloma viivästyttivät omalta kohdaltani kauden alkua aina syyskuun puoliväliin saakka, mutta sen jälkeen olikin pari oikein hyvää havaintoviikkoa, jolloin muutama kuvakin tuli taivaalta otettua.


Aloitetaan kuitenkin Turun Ursan syyskauden tapahtumista. Pieni varaslähtö varsinaiseen kauden alkuun nähden tuli tehtyä jo 22. syyskuuta, kun vietimme Iso-Heikkilän tähtitornin 80-vuotisjuhlia kakkukahvien merkeissä. Samalla katselimme vanhoja kuvia tähtitornin kaukaisemmasta ja läheisemmästä historiasta. Tornilla vieraili illan aikana noin 20 harrastajaa ja pieni kopperomme olikin välillä pursuta liitoksistaan. Suurella ryhmällä olikin hyvä alustaa myös muita tulevia tapahtumia ja jo heti seuraavana päivänä vietimmekin kauden aloitusta panimoravintola Koulussa. Tämäkin tilaisuus oli hyvin vapaamuotoinen ja sisällöltään enemmän ehkä ideoiva keskustelutuokio.

Iso-Heikkilän tähtitorni ottaa jälleen vierailijoita vastaan perjantai-iltaisin koko talvikauden 2017-2018 ajan. Iso-Heikkilä, Turku, 13.11.2015.

Jotta viikonloppuun ei varmasti olisi jäänyt vapaata aikaa, järjesti Turun Ursa Ruissalon Saaronniemeen tapahtuman Linnunradan katseluun sunnuntai-illaksi. Tapahtuma oli osa valtakunnallisen Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursa ry:n kampanjaa, ”bongaa Linnunrata”, jossa Ursa haastaa suomalaiset bongaamaan Linnunrataa ja sitä kautta kiinnittämään huomiota taivaan pimeyteen ja sitä häiritsevään valosaasteeseen. Ruissalon tapahtuma oli menestys, sillä paikalle saapui yli sata kiinnostunutta. Myös sää oli kirkas, joten tapahtuman tavoite täyttyi ja Linnunrata näkyi (vaikka täysin pimeää ei Ruissalossakaan ollut rannan katuvalojen vuoksi). Valtakunnallinen kampanja muuten kestää aina 8. marraskuuta saakka, joten vielä on aikaa osallistua tähän tapahtumaan. Lisätietoja löytyy Ursan teemasivuilta osoitteesta:


Linnunrata kohoaa etelätaivaalla ”bongaa Linnunrata” tapahtuman yleisötilaisuudessa. Ruissalo, Turku, 24.9.2017.

Ruissalon rannan katuvaloista huolimatta oli Linnunrataa saapunut bongaamaan yli sata innokasta kaupunkilaista. Ruissalo, Turku, 24.9.2017.

Myös Turun Ursan tähtinäytöskausikin on taas alkamassa eli ensimmäinen esitys on perjantaina 6. lokakuuta mikäli sää näytöksen sallii. Samana viikonloppuna on Turussa vierailulla myös satavuotisen Suomen kunniaksi avaruusrekka, joka kiertää Suomessa Suomi100 -satelliitin ja suomalaisen avaruustutkimuksen kunniaksi (satelliitti lähetetään avaruuteen vielä vuoden loppuun mennessä). Avaruusrekan tarkoituksena on tuoda tietoa avaruudesta ja avaruustekniikasta sekä tietysti suomalaisesta avaruusosaamisesta satelliittien osalta. Turussa rekka pysähtyy yliopiston alueella perjantaina 6. ja lauantaina 7. lokakuuta. Lisätietoa rekasta ja sen liikkeistä sekä suomalaisista satelliiteista löytyy jälleen tapahtuman omilta teemasivuilta osoitteesta:


Ja sitten vielä se oma kuvauskauden avaus. Syyskuun loppupuolella sain kalenteriini osumaan kaksi sellaista päivää, jolloin taivas oli avoinna omien muiden aikataulujeni ohessa. Näistä ensimmäinen oli pian syyskuun puolivälin jälkeen, jolloin oli aika verestää hieman muistia ”harjoittelemalla” kuvaamista. Tästä johtuen valitsinkin ensimmäisiksi kohteiksi muutamia lyhyitä ja helppoja valotuksia taivaalta. Aivan ensimmäiseksi kohteeksi valitsin ehkäpä taivaan tunnetuimman kaksoistähden, Joutsenen tähdistön Albireon, jota kuvasin noin 20 sekunnin pätkissä kaikkiaan muutaman minuutin. Jopa tuolla lyhyellä valotuksella noiden kirkkaiden tähtien keskustat paloivat puhki, mutta niiden ominaisvärit jäivät onneksi kuvaan tulleisiin sakaroihin näkymään. Albireohan on tunnettu juuri tähtien välisestä värikontrastista punaisen ja sinisen värien osalta. Kuvassa näkyvät sakarat puolestaan aiheutuvat peilikaukoputkilla kuvatessa apupeilin kannattamista, jotka aiheuttavat ilmiön nimeltä diffraktio.

Joutsenen tähdistössä näkyvä Albireo on yksi tunnetuimmista kaksoistähdisä. Kevola, Paimio, 17.9.2017.

Albireon jälkeen seuraava kohde oli muutamaa pykälää haastavampi kääpiöplaneetta, Pluto, joka Suomesta katsottuna sijaitsee vain joidenkin asteiden korkeudella eteläisestä horisontista seuraavat 30 vuotta. Pluton kuvaamiseen vaikuttaakin siis kaikkein eniten vallitsevat olosuhteet ja sen saamiseksi kuvaan vaaditaan varsin kirkasta näkyvyyttä horisonttiin saakka. Tällaisia olosuhteita ei tietenkään kyseisenä iltana ollut ja tuo noin 7 asteen korkeudella näkyvä kääpiöplaneetta jäikin omassa kuvassani hyvin mitättömäksi täpläksi kameran kennolle.

Pluto on vaatimaton piste taivaalla ja tällä hetkellä hyvin matalalla Suomen leveyspiiriltä katsottuna. Kääpiöplaneetan tunnistaminen muiden tähtien joukosta vaatii ehdottomasti hyvän tähtikartan.. Kevola, Paimio, 17.9.2017.

Pluton jälkeen valitsin kuvattavaksi käytännössä yhtä kirkkaan kohteen, joka kuitenkin sijaitsi aivan taivaan laella eli zeniitissä. Horisontin ja zeniitin välinen ero kuvaamisen helppoudessa tulikin hyvin selväksi ja kohteeksi valittu supernova 2017eaw niin sanotussa Ilotulitusgalaksissa (NGC 6946) tulikin esiin hyvin helposti. Tämä galaksi on saanut lempinimensä siitä, että siellä on havaittu poikkeuksellisen paljon supernovia eli räjähtäviä tähtiä. Niitä esiintyy jopa 10 vuoden välein, kun keskimäärin niitä tavanomaisessa galaksissa tapahtuu vain noin yhden kerran sadan vuoden aikana. Oma Linnunratamme on supernovien osalta ollut poikkeuksellisen rauhallinen ja edellinen supernovahavainto on jo yli 400 vuoden takaa (1800-luvulla Linnunradan keskustan lähellä tosin räjähti supernova, joka kuitenkin hukkui keskustan valoon, eikä siksi erottunut taivaalta). Tämänkertainen kuvauskohde eli supernova 2017eaw on nyt selvästi himmenemässä ja sen kirkkauskin on pudonnut maksimista jo pari magnitudia. Supernova löydettiin toukokuun puolivälissä ja kirkkaimmillaan se oli touko-kesäkuun vaihteessa. Suomesta katsottuna yöt olivat tuolloin liian kirkkaita sen havaitsemiseen, mutta kyllähän tuo edelleen erottui mainiosti yhdessä galaksin spiraalihaaroista.

Supernova loistaa kaukaisen galaksin spiraalihaarassa erottuen selvästi erillisenä kohteena. Muut kuvan tummat pisteet ovat oman Linnunratamme tähtiä. Kevola, Paimio, 17.9.2017.

Loppukohteena ensimmäiselle kuvausillalle oli Joutsenen tähdistön Pohjois-Amerikkasumu, johon tuli kerättyä valoa kaikkiaan lähes 2 tuntia. Sumuhan on näkyvissä mukavasti näin syksyisin korkealla ja se on suurikokoisena ja melko kirkkaana suhteellisen helppo kuvauskohde. Tällä kertaa käytössäni oli kameran lisäksi tavanomainen 200 mm kameraobjektiivi, jossa valovoimaa riitti mukavasti (f/2.8). Kamera objektiiveineen oli kiinnitetty yhdistyksen suuren kaukoputken kyytiin, joten seurantaakaan ei tarvinnut miettiä juuri lainkaan. Viiden minuutin yksittäiset valotuksissa tähdet pysyivät helposti aivan pyöreinä ja näin ollen sain otettua kaikki yksittäiset otokset mukaan lopulliseen kuvaan. Pohjois-Amerikkasumuhan on näennäiseltä kooltaan valtava. Sen alueelle taivaalla pitäisi nimittäin sijoittaa neljä täysikuuta, jotta se peittyisi kokonaan. Sumun etäisyys on vielä nykyisinkin pieni arvoitus, mutta useimmat lähteet ilmoittavan sen sijaitsevan noin 2 000 – 3 000 valovuoden päässä. Tällöin sen todellinen halkaisija olisi peräti yli 100 valovuotta. Sumu näkyy meille hehkuvana punertavana valona, sillä se koostuu ionisoituneen vedyn muodostamasta kaasupilvestä, jota jokin sen lähellä sijaitseva tähti (mahdollisesti Deneb) kuumentaa. Paikoin sumun alueella näkyy myös tummempia alueita, sumua lähempänä olevia pölypilviä, jotka peittävät itse sumun hehkun näkyvistä. Sumu on saanut lempinimensä sen alaosassa olevasta tummasta alueesta, joka erehdyttävästi muistuttaa Meksikonlahtea saaden näin varsinaisen sumun näkymään Pohjois-Amerikan mantereen muotoiselta.

Pohjois-Amerikkasumu muistuttaa erehdyttävästi todellista Yhdysvaltojen, Meksikon ja Kanadan seutua. Kevola, Paimio, 17.9.2017.

Toisella käyntikerralla Kevolan tähtitornilla noin viikkoa myöhemmin valitsin illan ainoaksi kohteeksi Andromedan galaksin, josta olen jo pitkään halunnut ottaa paremman kuvan kuin aikaisemmin. Tällä kertaa kameran jatkeena oli viime talvena hankkimani kaukoputki, jonka kuva-alaan Andromedan galaksi seuralaisineen mainiosti sopii. Illan aikana kuvauksessa oli pieniä murheita niin kameran tarkennuksen kuin kalibrointikuvienkin kanssa, mutta jonkinlainen lopputulos parin tunnin kuvamateriaalista kuitenkin syntyi. Galaksihan on näennäiseltä (ja todelliselta) kooltaan aivan valtava. Mikäli jälleen käytämme vertausta täysikuuhun, tarvittaisiin niitä kaikkiaan kuusi kappaletta peräkkäin taivaalle, jotta galaksi peittyisi näkyvistä. Ja tämä siis siitä huolimatta, että Andromedan galaksi sijaitsee peräti 2,5 miljoonan valovuoden päässsä. Todelliselta halkaisijaltaan Andromedan galaksi on likimääräisesti noin 200 000 valovuotta. Kuvassa näkyy mainiosti myös kaksi Andromedan läheistä kumppania, jotka molemmat ovat pieniä elliptisiä galakseja. Näistä lähempi, Messier 32, on hiljalleen sulautumassa Andromedan galaksiin ja aiheuttaa jo nyt tarkasti katsoen epäsymmetrisyyttä Andromedan galaksin spiraalihaaroihin. Myöhemmin tulevaisuudessa Andromedan galaksi ja Linnunrata tulevat sulautumaan toisiinsa, jolloin syntynee valtavan suuri elliptinen galaksi.

Andromedan galaksi on pohjoisen taivaan suurin ja kirkkain galaksi. Kevola, Paimio, 25.9.2017.

Kuvat: © Jani Laasanen