perjantai 27. toukokuuta 2016

KESÄKUUN AURINKOKUNTA

Kesäkuussa blogi hiljenee epämääräiseksi ajaksi, kun kirjoittaja siirtyy kesäloman viettoon muihin maisemiin. Jonkinlainen päivitys varmaankin tapahtuu kesäkuun puolivälissä, mutta varsinaisesti palaan jälleen asiaan heinäkuun puolella. Eipä valoisalla taivaalla muutenkaan mitään ilmakehämme ulkopuolella sijaitsevaa kohdetta voisi juurikaan havaita. Itse saan kuitenkin katsella pimeitä kesäöitä Etelä-Euroopan taivaan alla, joten ehkä jonkilaisia havaintokokemuksia sieltä blogiin silti päivittyy. Meiltä näkymättömiin jäävät Linnunradan osat Skorpionin, Käärmeenkantajan ja Jousimiehen tähdistöissä ovat varmasti kuvauskohteina mielenkiintoisia mikäli asutuksen valot eivät pääse liikaa häiritsemään.


Täällä Suomessa tosiaan ne muutamat kesäkuun aurinkokunnan havaintokohteet ovat lähinnä Kuu, Mars, Jupiter ja Saturnus. Toki myös Aurinko tarjoaa kuvattavaa mahdollisten pilkkujen osalta, jos vain asianmukaiset suodattimet ovat kunnossa. Toukokuun puolivälin jälkeen Auringon pintaa koristi erittäin suuri yksinäinen pilkku, joka kuun lopussa valui hiljalleen näkymättömiin. Kesäkuun puoliväli näyttää onko pilkku säilynyt edelleen vai onko se jo selvästi heikentynyt tai jopa kadonnut (Auringon pyörähdysaikahan on noin 27 – 30 vuorokautta riippuen leveyspiiristä).

Jättimäinen auringonpilkku koristi Auringon pintaa toukokuun lopulla. Iso-Heikkilä, Turku, 20.5.2016.
Kuu näkyy kesäkuussa täytenä hieman ennen juhannusta. Tarkka täysikuun aika on 20.6. kello 14:02. Uusikuu on puolestaan jo kesäkuun alussa eli 5.6. kello 05:59. Kuu on lähellä Marsia ja Saturnusta 17.-18. kesäkuuta välisenä yönä. Seuraavana yönä Kuu ohittaa Saturnuksen melko läheltä eli vain noin kahden asteen päästä (neljä Kuun läpimittaa). Puolikuun ja Jupiterin voi puolestaan nähdä lähekkäin 11.-12. kesäkuuta välisenä yönä.

Mars näkyy opposition jälkeen kirkkaana hämärän taivaalla Vaa'an tähdistössä. Saturnus on melko lähellä Marsia Käärmeenkantajan tähdistössä. Molemmat ovat hyvin matalalla eteläisessä horisontissa ja haaste niiden näkemiseen melko valoisalta taivaalta lisääntyy mitä pohjoisemmaksi Suomea siirrytään. Myös Jupiter näkyy vielä auringonlaskun jälkeen matalalla lännessä. Planeetan havaitseminen vaikeutuu kuun edetessä kohti loppua.

Toukokuun kiinnostavin tapahtuma oli tietysti Merkuriuksen ylikulku, josta kirjoitinkin jo juttua aikaisemmin. Kuun lopulla oli mahdollisuus havaita myös Kuu, Mars ja Saturnus melko lähellä toisiaan. Itse kävin kuvaamassa konjunktiota pari päivää ennen lähintä kohtaamista, mutta pieni ja sitkeä pilvi pysyi sinnikkäästi Kuun edessä. Mars ja Saturnus kyllä näkyivät pilven alapuolella. Toisaalta pilvi loi hienon valaistuksen maisemaan ja näkyipä taivaalla pilven takaa tulevia Kuun optisia säteitä, jotka ovat selvästi tavallisempia Auringolla.

Kuu piiloutuu paikallaan pysyvän pilven taakse, mutta Mars ja Saturnus näkyvät puiden yläpuolella (Mars punaisten valojen välissä ja Saturnus valojen vasemmalla puolella sijaitsevan puun vierellä). Kuninkoja, Turku, 21.5.2016.

Toukokuun aikana taivaalla näkyi myös muutamia haloja, joista suurin osa oli melko himmeitä. Kuun alussa kamera oli sopivasti lähistöllä suhteellisen kirkkaiden sivuaurinkojen ilmestyessä taivaalle. Samassa yhteydessä näkyi myös heikosti yleistä 22 asteen rengasta lähinnä oikeanpuoleisen sivuauringon alla.

Värikäs sivuaurinko ja aavistus 22 asteen rengasta yläpilvien peittämällä taivaalla. Kuninkoja, Turku, 21.5.2016.
Kuvat: © Jani Laasanen

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

KESÄN VALAISEVAT YÖPILVET

Suomi tunnetaan valoisista kesäöistä ja Lapin keskiyön Auringosta. Etelä-Suomessa saadaan kuitenkin kesälläkin nauttia hämärästä ja hieman pimeämmistä hetkistä yöaikaan. Vaikka tavalliselle tähtiharrastajalle pimeyden puuttuminen tarkoittaa pakollista kesätaukoa, on kesän hämärätaivaalla myös omat etunsa. Pohjoisen kesän erikoiset valaistusolosuhteet tekevät nimittäin Suomesta yhden parhaista paikoista maailmassa valaisevien yöpilvien tarkkailuun. Valaisevat yöpilvet vaativat näkyäkseen juuri oikeanlaisen hämärän vaiheen sekä selkeän pohjoisen taivaan.

Kirkkaita yöpilviä pohjoisella taivaalla auringonvalon kajastaessa horisontissa. Kuninkoja, Turku, 18.7.2014.
Valaisevat yöpilvet ovat hyvin yleisiä, mutta toisaalta niiden esiintymiskausi on melko lyhyt. Kaikkein eniten pilviä näkyy heinäkuussa, jolloin hämärän tunteja on sopivasti niiden tarkkailuun. Heinäkuussa niitä voi nähdä jopa joka toinen yö. Myös kesäkuu ja elokuun alku ovat vilkasta yöpilviaikaa, vaikka erityisesti kesäkuussa ainakin pohjoisessa lienee vielä liian valoisaa yöpilvien havaitsemiseen. Elokuun puolivälin jälkeen yöpilvien esiintyminen vähenee nopeasti. Varhaisimmat yöpilvihavainnot on yleensä tehty jo toukokuussa, mutta näyttipä Ursan Taivaanvahdin palveluun tulleen tänä vuonna ensimmäinen ilmoitus yöpilvistä jo vappuaatolta huhtikuun puolelta.

Valaisevat yöpilvet voivat parhaimmillaan täyttää lähes koko taivaan. Kuninkoja, Turku, 12.7.2014.
Valaisevat yöpilvet sijaitsevat hyvin korkealla. Kun tavallisten yläpilvien korkeus on yleensä enimmillään vain hieman yli 10 kilometriä, sijaitsevat valaisevat yöpilvet noin
80-85 kilometrin korkeudessa. Suurin osa pilvistä sijaitsee melko tarkalleen 82 kilometrin korkeudessa. Pilvet koostuvat hyvin pienistä jääkiteistä. Nykyisen tutkimustiedon perusteella arvioidaan, että jääkiteiden tiivistymisytiminä toimivat hieno meteoripöly sekä muut hyvin pienet yläilmakehässä olevat hiukkaset. Pilvet sijaitsevat kuitenkin niin korkealla, että niiden tutkiminen on haastavaa. Erikoisinta valaisevissa yöpilvissä on kuitenkin se, että ensimmäinen kirjattu havainto niistä on tehty niinkin myöhään kuin 8. kesäkuuta vuonna 1885 Saksassa. Havainto on yhdistetty noin kaksi vuotta aikaisemmin tapahtuneeseen suureen Krakataun tulivuorenpurkaukseen, jossa erilaisia kaasuja ja aerosoleja päätyi runsaasti yläilmakehään. Tämän jälkeen valaisevia yöpilviä on näkynyt säännöllisesti, joka johtaa toisaalta myös kysymykseen ihmisten osuudesta niiden esiintymiseen. Teollisen vallankumouksen ansiosta olemme nimittäin syytäneet ilmakehään monenlaista hiukkasta juuri noista ajoista alkaen. Ihmisen jonkinlaiseen osuuteen voi viitata myös valaisevien yöpilvien selvä lisääntyminen viime vuosikymmeninä.

Valaisevia yöpilviä Turun Kuninkojalla 22.7.2014.
Valaisevat yöpilvet näyttävät sinertäviltä tai valkeilta pilviltä, joista näyttää tulevan hohtavaa valoa. Todellisuudessa nämä korkealla sijaitsevat pilvet kuitenkin vain heijastavat Auringon valoa. Ulkonäöltään valaisevat yöpilvet voivat olla monenlaisia ja niissä on usein havaittavissa erilaisia rakenteita kuten vöitä, laineita tai pyörteitä. Yleensä pilvet näkyvät melko himmeinä ja melko pienialaisina lähellä pohjoista horisonttia, mutta parhaimmillaan laajat pilvialueet voivat peittää lähes koko taivaan. Toisinaan ne ovat myös niin kirkkaita, ettei niitä juurikaan voi erehtyä pitämään tavallisina pilvinä. Yöpilvien esiintyminen riippuu erityisesti ylemmän ilmakehän lämpötilasta ja hämärän vaiheesta. Tämä rajoittaa niiden esiintymisen vain kesäkuukausiin ja leveysasteiden 45 ja 70 väliselle alueelle. Eniten niitä näkyy 55 ja 65 leveyspiirin välillä. Suomen sijaitessa 60 ja 70 leveyspiirin välillä, tuo se meille ainutlaatuisen tilaisuuden havaita valaisevia yöpilviä. Valaisevat yöpilvet ovat niin harvaa ainetta, että ne näkyvät vasta kun taivas on riittävän tumma. Tämä vaatii Auringon laskemisen noin 4 astetta horisontin alapuolelle. Siksi yöpilviä alkaa näkyä vasta noin tunnin auringonlaskun jälkeen. Toisaalta Auringon laskiessa yli 16 astetta horisontin alapuolelle, jäävät myös valaisevat yöpilvet Maan varjoon ja katoavat näkyvistä.

Useimmiten valaisevat yöpilvet ovat melko heikkoja ja jäävät vaatimattomiksi näyiksi hämärätaivaalle. Kuninkoja, Turku, 18.7.2015.
Tähtitieteellinen yhdistys URSA kerää tietoa yöpilvihavainnoista ja niiden esiintymisestä. Ohjeita havaintojen tekoon löytyy seuran julkaisemasta yöpilvien havainto-oppaasta osoitteessa:


Varsinaisia havaintoja voi ilmoittaa Taivaanvahdin palveluun, jonka arkistosta löytyy myös aikaisempia havaintoja yöpilvistä.


Valaisevat yöpilvet voivat muodostaa erilaisia kauniita kuvoita kesäyön taivaalle. Kuninkoja, Turku, 17.6.2015.
Kuvat: © Jani Laasanen 

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

MERKURIUKSEN YLIKULKU OSA 2

Merkuriuksen ylikulku 9.5.2016 osoittautui onnistuneeksi tapahtumaksi niin omien havaintojen kuin Turun Ursan järjestämän yleisönäytöksen kannalta. Iso-Heikkilän tähtitornilla vierailikin päivän aikana lähes 100 kävijää katsomassa ylikulkua useilla erilaisilla kaukoputkilla. Osaltaan tähän vaikutti varmasti lähes täydellisen kirkas sää ja noin + 23 asteen lämpötila. Myös itselläni oli tapahtumassa mukana oma kaukoputki, 10 cm Skywatcher linssikaukoputki, jossa on 1000 mm polttoväli. Luonnollisesti linssin suojaksi oli rakennettu Astrosolar-kalvosta asianmukainen aurinkosuodatin. Kaukoputki oli ahkerasti käytössä niin kuvaamisen kuin katselunkin osalta. Tämän kokoisella kaukoputkella näkökenttä oli juuri sopiva niin, että Aurinko mahtui kokonaisuudessaan myös kameran kennolle.

Merkuriuksen ylikulku ei sinällään ole kovin erikoisen näköinen ilmiö. Käytännössähän se näkyy vain pienenä mustana pisteenä Auringon kiekon edessä, joka tuntien kuluessa liikkuu eteenpäin. Ilmiö on kuitenkin sen verran harvinainen, että niitä tapahtuu vain noin 13-14 kertaa sadan vuoden aikana. Samalla paikkakunnalla niitä voi nähdä vielä harvemmin, sillä toisinaan ylikulku voi tapahtua ajankohtana, jolloin Suomessa on yö. Oman haasteensa tuo myös sää, joka ei varsinkaan Suomessa ole aina ylikulun aikaan paras mahdollinen. Tämänkertainen ylikulku olikin siis sekä olosuhteiltaan että kestoltaan lähes ainutlaatuinen tapahtuma, jonka voi kokea ehkäpä vain noin 1-2 kertaa elämän aikana. Seuraava Merkuriuksen ylikulku on tosin mahdollista nähdä jo 11. marraskuuta vuonna 2019 eli vain 3 ½ vuoden kuluttua. Silloin siitä voi kuitenkin nähdä vain alkuosan. Lisäksi marraskuun sää on valitettavan usein pilvinen, joten onnea ilmiön näkemiseen silloin tarvitaan. Myös kaksi sitä seuraavaa Suomessa nähtävää Merkuriuksen ylikulkua tapahtuvat marraskuussa. Vuodet ovat 2032 ja 2039.


Nyt nähty Merkuriuksen ylikulku käynnistyi siis hieman kahden jälkeen iltapäivällä. Olin itse saapunut Iso-Heikkilään tuntia aikaisemmin saadakseni laitteiston ja muut välineet valmiiksi. Tämä onnistuikin hyvin, mutta harmikseni ylikulun alkaessa ilmakehän olosuhteet (seeing) olivat melko heikot. Tämä vaikeutti merkittävästi kameran tarkennusta, eikä hyviä kuvia meinannut oikein millään saada aikaiseksi. Onneksi ilmakehä alkoi rauhoittua hiljalleen ja muutaman tunnin kuluttua kameran kennolle tarttuikin jo hyvin teräviä kuvia. Samalla tietysti myös visuaalinen katselu paljasti Auringon pinnalta runsaasti kiinnostavia yksityiskohtia. Merkuriuksen ylikulun aikaan Auringon pinnalla oli näkyvissä yksi hyvin suuri auringonpilkku, jonka ympärillä oli puolestaan useita hyvin pieniä pilkkuja. Tämän suuren ryhmän lisäksi Auringon pinnalta erottui melko selvästi kaksi pienempää pilkkuja sisältävää aluetta. Tätä näkyä saivat tarkastella myös Iso-Heikkilään saapuneet vierailijat, joiden mielenkiintoiset kysymykset pitivät meidät TUrsalaisetkin kiireisinä koko loppuillan ajan.

Ylikulku on juuri käynnistynyt ja Merkurius on ehtinyt jo kokonaisuudessaan Auringon kiekon eteen.
Ylikulun alkuhetket hieman lähempää tarkasteltuna.

Merkurius etenee vakaasti kohti auringonpilkkuryhmiä. 
Merkurius ja suurimmat auringonpilkut ovat lähes samassa linjassa ylikulun syvimmän vaiheen aikoihin. 
Lähikuva syvänmustasta Merkuriuksesta ja suurimmista pilkkuryhmistä Auringon pinnalla. 

Kuvat: © Jani Laasanen, 9.5.2016