Aamuruskon
roomalainen jumalatar Aurora on antanut nimensä näille hämmästyttäville taivaan
lainehtiville ja säkenöiville valoille, revontulille, jotka loistavat kauneudellaan
pimeinä talviöinä. Suora latinankielinen käännös, Aurora borealis,
tarkoittaakin juuri pohjoista aamuruskoa, joka ehkä jollain tavalla kuvaakin
tätä ilmiötä. Parhaimmillaan revontulet suorastaan räiskyvät taivaalla, eikä
ole mikään ihme, että muinaiset pohjoiset kansat ovat suoneet niille myös
hengellisiä ominaisuuksia. Toiset uskoivat revontulten olevan kuolleiden lasten
sieluja (Grönlanti) ja toiset puolestaan sodissa kuolleiden miesten henkiä
(Venäjä). Suomenkielisen muodon revontulet ovat niin ikään saaneet
kansanperinteestä, jonka mukaan Pohjois-Suomessa eli metsästäjien himoitsema
myyttinen eläin, tulikettu. Tarinoiden mukaan tuliketun juostessa metsässä osui
sen kylki välillä puuhun aiheuttaen taivaalle roihuavia revontulia. Pohjoisessa
muutenkin, jossa revontulet ovat tavallisia, niihin suhtauduttiin kunnioittaen,
mutta ei kuitenkaan peläten. Toisin oli muinaisessa Keski- ja Etelä-Euroopassa,
jossa revontulia pidettiin kauhun ja tuhon ennusmerkkeinä. Tähän on osittain
syynä se, että revontulet näkyvät eteläisillä leveysasteilla usein punaisina,
joten ne liitettiin helposti verisiin taisteluihin.
Nykyään
revontulien alkuperäinen mystiikka on poistunut, mutta siitä huolimatta ne
lumoavat helposti katselijan. Lapissa revontulia voi näkyä lähes joka toisena
kirkkaana yönä, mutta jo täällä Etelä-Suomessa revontulinäytelmät ovat melko
harvinaisia. Kyllä niitä sentään vuosittain ilmenee, mutta usein parhaimmatkin
revontulimyrskyt katoavat ainakin osittain kaupunkien valoihin ja oikeastaan
melko harvat ihmiset ovat täällä nähneet niiden todellisen luonteen.
![]() |
Revontulet voivat muodostaa näyttäviä kuvioita jopa lentokentän
valosaasteen läheisyydessä. Kuninkoja, Turku, 17.3.2015.
|
Kuten
kansanperinteestäkin näkyy, on revontulia pyritty selittämään monin tavoin jo
tuhansien vuosien ajan. Antiikin aikana ne liitettiin samaan kategoriaan
pyrstötähtien ja tähdenlentojen kanssa, vaikka ne ulkonäöltä niistä
poikkesivatkin. Revontulien oikea tutkimus käynnistyi toden teolla vasta
1700-luvun alussa, kun pitkän tauon jälkeen Euroopassa näkyi hienot revontulet.
Tällöin Edmond Halley havaitsi revontulten ja magneettisten myrskyjen välisen
yhteyden. Magneettisen tutkimuksen lisäksi alkoivat samaan aikaan ensimmäiset
yritykset revontulten korkeuden mittaamiseksi. Visuaalihavaintojen perusteella
ranskalainen Jean de Mairan sai tulokseksi 400 – 1 300 kilometriä, joka oli
selvästi yläkanttiin todellisista lukemista. 1700-luvun lopulla mittaukset
tarkentuivat ja korkeuslukemat tarkentuivat n. 100 kilometrin molemmin puolin.
1800-luvun loppupuolella keksitty sähkön ja magnetismin yhdistäminen
sähkömagneettiseksi vuorovaikutukseksi auttoi myös omalta osaltaan selvittämään
revontulien periaatteita.
Tieteen
kehittyessä revontulet ovat siis löytäneet paikkansa täällä
maailmankaikkeudessa. Nykyään tiedämme, että niiden alkuperäinen lähde on
Aurinko, josta virtaa jatkuvasti hiukkasia avaruuteen. Virtausta kutsutaan
aurinkotuuleksi ja sen mukana näitä hiukkasia saapuu myös Maan ilmakehään ja
sitä suojaavaan magneettikenttään. Magneettikentän suuntaisesti syöksyvät
elektronit törmäävät ionosfäärin happiatomeihin ja typpimolekyyleihin, jotka
virittävät elektronit korkeampaan energiatilaan. Viritystilan purkautuessa
vapautuu energia valona. Vapautuneen valon väri puolestaan riippuu viritystilan
tasosta ja aineesta. Happiatomien vaikutuksesta syntyy vihreää ja punaista
valoa ja typpimolekyylien virityksestä sinisen sävyistä valoa. Nämä valot
vastaavat tyypillisen revontulinäytelmän värisävyjä.
![]() |
Poikkeuksellisen purppurat revontulet näkyivät Turun Kuninkojalla
nopealiikkeisen magneettisen myrskyn ohessa 17.3.2013.
|
Miksi
revontulia sitten näkyy pääasiassa Lapissa? Joku voisi tietysti ajatella tässä
vaiheessa, että siellä ei ole kaupunkeja ja taivas on pimeämpi, mutta
todellisuus on tietysti taas hieman toisenlainen. Revontulien näkyminen riippuu
todellisuudessa Maan magneettikentän ominaisuuksista. Maallahan on kaksi napaa,
pohjois- ja etelänapa. Tämän voi todeta myös kompassin avulla, joskaan
magneettiset navat eivät sijaitse suoraan kartan napojen kohdalla.
Magneettikentän muodon ja varausten vuoksi ohjautuvat aurinkotuulen mukana
saapuneet varatut hiukkaset kohti pohjoista ja eteläistä magneettista napaa,
jossa nämä viritystilat vapautuvat. Vapautuminen näkyy pääasiassa niin sanotun
revontuliovaalin alueella, joka ympäröi magneettisia napoja. Ovaalien tarkka
sijainti ja leveys vaihtelevat Auringon aktiivisuuden ja magneettikentän
aktiivisuuden mukaan. Meidän pituuspiirimme kohdalla ovaalin eteläraja
sijaitsee melko pohjoisessa Lapissa ja se venyy Etelä-Suomen päälle vain
suurempien magneettisten myrskyjen aikana. Tämän vuoksi eteläisillä
leveysasteilla näkyy revontulia harvemmin kuin pohjoisilla. Pohjoisessa
revontulia voi näkyä lähes jokaisena pimeänä ja selkeänä yönä, kun etelässä
revontulia näkyy keskimäärin vain noin 10 – 20 kertaa vuodessa.
![]() |
Taivaan täyttävien revontulien säteet kiertyvät toistensa lomaan
Paimion Kevolassa 7.10.2015.
|
Revontulien
aktiivisuus vaihtelee sekä lyhyen että pitkän aikavälin jaksoissa.
Magneettisten myrskyjen aikana aktiivisuus vaihtelee luonnollisesti yönkin
kuluessa, mutta merkittävimmät vaihteluvälit kuuluvat pidempiin jaksoihin.
Koska revontulet liittyvät johonkin Auringon aktiivisista pilkkuryhmistä, voi
tiettyä jaksollisuutta havaita Auringon oman pyörimisen mukaan (27
vuorokautta). Tämän kaltainen aktiivisuus ei kuitenkaan kestä kovin montaa
Auringon kierrosta. Jos joku pilkkuryhmä aiheuttaa kuitenkin voimakkaan
revontulimyrskyn, niin kannattaa pitää mielessä, että sama ryhmä suuntautuu
kohti Maata jälleen 27 vuorokauden kuluttua. Toinen pitkäaikainen jaksollisuus
voidaan havaita vuodenaikojen suhteen, sillä revontulia näkyy tilastollisesti
eniten kevät- ja syyspäiväntasauksien tienoilla. Ero ei ole merkittävä Lapissa,
mutta Etelä-Suomessa sen vaikutuksen voi kyllä havaita. Itsekin olen nähnyt
parhaat revontulet täällä Turun suunnalla juuri syys-lokakuun ja toisaalta
maaliskuun aikoihin. Ero johtuu siitä, että syksyllä ja keväällä Maan
magneettikenttä on sellaisessa asennossa, että se johtaa aurinkotuulen
tehokkaammin kohti magneettisia napoja. Kolmas revontulien jaksollisuuteen
vaikuttava tekijä on Auringon oma aktiivisuus, joka vaihtelee 11 vuoden
jaksoissa. Runsaampi aktiivisuus tarkoittaa luonnollisesti enemmän revontulia
ja hiljaisempi kausi vähäisempää revontuliaktiivisuutta.
![]() |
Koronan säteet ojentuvat suoraan kohti kameraa Turun Kuninkojalla
17.3.2015.
|
Revontulien
värien muodostuminen tulikin esiin jo tuolla aikaisemmin, mutta yleensä revontulien
luokittelu tapahtuu kuitenkin niiden ulkonäön perusteella. Muodon perusteella
ne voidaan jakaa kolmeen luokkaan. Vyömäiset revontulet ovat luultavasti
yleisimpiä. Ne ovat erilaisia kaaria tai vöitä, jotka usein tulevat
ensimmäisenä näkyviin pohjoisessa horisontissa, kun revontulia alkaa näkyä. Ne näkyvät
usein myös leveällä alueella ja niissä on varsin selkeä alareuna. Niitä voi
olla samanaikaisesti näkyvissä useita. Vyömäisistä muodoista kaaret ovat melko
rauhallisia ja pysyvät paikoillaan melko pitkään, kun varsinaiset vyöt ovat
usein vilkkaampia liikkeissään.
![]() |
Malliesimerkki tyypillisestä revontulivyöstä kaareutuu Paimion Kevolan
taivaalla 7.10.2015.
|
Revontulet
voivat olla myös epäteräviä ja –määräisiä harsoja taivaalla. Ne voivat silloin
muistuttaa hieman pilviä, mutta niiden vihertävä hehku paljastaa ne kuitenkin
helposti revontuliksi. Revontuliharsot voivat peittää taivaalta laajojakin
alueita, kun taas niin sanotut revontuliläikät ovat selvästi pienempiä.
Sykkivät läikät liittyvät usein voimakkaiden revontulipurkausten
palautumisvaiheeseen.
Kolmantena
muotona revontulista voi havaita niin sanottuja säikeitä. Ne muodostavat
korkeita valopatsaita, jotka ovat magneettikentän suuntaisia. Säikeet voivat
esiintyä joko yksinään tai pieninä ryhminä ja ne ovat tavallisesti erittäin
aktiivisia liikkeissään.
Kaikkein
upein revontulien ilmestys on kuitenkin korona, jossa revontulet sijaitsevat suoraan
yläpuolella ja niiden säikeet osoittavat yhteen pisteeseen taivaan laella.
Toisinaan koronassa aktiivisuutta voi olla esimerkiksi vain toispuoleisesti,
jolloin revontulet muodostavat taivaalle viuhkamaisen rakenteen.
![]() |
Revontuliharso ja sen keskellä kehittyvä kaari näkyivät Paimion
Kevolassa 7.9.2015.
|
![]() |
Kirkkaat revontulisäikeet kohoavat korkeina voimakkaan magneettisen
myrskyn yhteydessä. Kuninkoja, Turku, 17.3.2015.
|
![]() |
Lähes täydellinen kuva koronan aikaansaamasta perspektiivi-ilmiöstä
Turun Kuninkojalla 17.3.2015.
|
![]() |
Erittäin tyylikäs korona ilman valosaasteen vaikutusta Paimion
Kevolassa 7.10.2015.
|
![]() |
Koronan muodostama viuhkamainen kuvio kiersi taivaan lakea Paimion
Kevolassa 7.10.2015.
|
Nykyään
revontulia on mahdollista ennustaa Auringon aktiivisuuden perusteella. Käytössä
on satelliitteja, joilla on mahdollisuus tehdä havaintoja Auringon
aktiivisuudesta sekä aurinkotuulen voimakkuudesta. Voimakkaiden
hiukkaspurkausten perusteella voidaan siten ennakoida revontulien
todennäköisyyttä jo pari päivää aikaisemmin. Magneettiset myrskyt ovat
kuitenkin arvaamattomia, eikä ennusteiden perusteella voi taata revontulien
näkymistä etenkään Etelä-Suomessa. Lyhyemmillä varoitusajoilla voi käyttää myös
internetin lukuisia palveluita, joista parhaimmat ovat mielestäni suomalainen
Auroras Now – palvelu osoitteessa http://aurora.fmi.fi/public_service/ sekä englanninkielinen http://www.spaceweather.com/ .
Revontulien
valokuvaaminen on hyvin suosittua näin digikuvauksen aikakaudella. Aivan
yksinkertaista kuvaaminen ei edelleenkään ole, vaikka revontulista voi saada
kuvia jopa tavallisella kännykkäkameralla. Kokeilemalla tietysti oppii ja
kehittyy, mutta tässäpä kuitenkin muutama oma huomio mikäli haluaa muutaman
mutkan oikaista. Jokainen tietysti pitää huolen, että muistikortissa on tilaa
ja kameran akussa riittävästi virtaa, joten hyppään suoraan varsinaiseen kuvaamiseen.
Aivan ensimmäiseksi kannattaa kamerasta kytkeä pois päältä kaikki automatiikka,
myös tarkennus. Sitten voikin jo hieman miettiä valotusaikaa, joka riippuu
lähinnä revontulien kirkkaudesta. Kaikista kirkkaimpien revontulien kuvaamiseen
voi riittää jo noin 3 sekuntia, mutta himmeämmät tulet vaativat jopa 20
sekunnin valotuksia. Edellä mainitun perusteella voikin jo päätellä, että hyvän
revontulikuvan edellytyksenä on myös jalustan käyttö. Valotusaikaan vaikuttaa
myös revontulien liikkeen nopeus, jolloin kannattaa huomioida, että
nopealiikkeiset revontulet menettävät 20 sekunnin kuvassa jo täydellisesti
muotonsa ja ominaispiirteensä. Vaikeimpia kuvattavia ovat siis nopeasti
liikkuvat hennot revontulet, kun taas hitaasti liikkuvat nauhat ja vyöt ovat helpoimpia.
Muita keinoja parantaa mahdollisuuksia onnistuneen yhdistelmän löytämiseksi
ovat kameran herkkyyden (ISO-arvo) ja aukon (f/jotain) valinta. Koska
revontulet ovat usein himmeitä, on syytä useimmiten valita aukon arvoksi, f,
pienin mahdollinen lukema. Pienin mahdollinen arvo riippuu käytetystä
objektiivista ja/tai kamerasta. Myös ISO-arvolla eli kennon herkkyydellä voi
vaikuttaa valotusajan pituuteen. Mitä suurempi ISO-arvo, sitä enemmän kameran
kenno vahvistaa siihen osuvia fotoneita, jolloin valotusaikaa voi lyhentää.
Toisaalta herkkyyden kasvattaminen lisää myös kennon kohinaa, jolloin kuva
kärsii jonkin verran. Perusarvona voi käyttää jotain asetusta esimerkiksi ISO
400 – 1 600 välillä (uusimpien järjestelmäkameroiden kennot ovat viime
aikoina parantuneet merkittävästi, jolloin suurempienkin arvojen käyttö voi
olla mahdollista). Kuvien formaatiksi kannattaa valita kamera raakakuvaversio,
jolloin esimerkiksi valkotasapainon säätö on mahdollista tehdä vasta
jälkikäteen. Jos kuitenkin haluaa kuvat suoraan jpg-muotoon, on ehkä paras
asetus valkotasapainolle päivänvalo ja kaupungeissa hehkulamppuvalo. Revontulet
näkyvät usein hyvin laajoilla alueilla, joten kuvauksessa kannattaa käyttää
mahdollisimman laajakulmaista objektiivia. Samalla siitä on se etu, että
revontulien vähäinen liike ei häiritse niin paljon kuvatessa. Lopuksi vielä
tarkennus äärettömään ja kamera on valmis revontulia varten (paitsi jos teit
tämän kaiken pimeässä ensimmäistä kertaa ja revontulet ehtivät jo hävitä
taivaalta).
Kuvat: © Jani Laasanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti