lauantai 1. huhtikuuta 2017

PLUTO

Madonreikä olohuoneessa on käsitellyt aurinkokunnan kappaleita jo varsin kattavasti. Niin Aurinko, Kuu kuin kaikki planeetatkin ovat saaneet jo oman esittelynsä. Monen lempitaivaankappale Pluto on kuitenkin jäänyt toistaiseksi esittelyä vaille ja tilanne korjataan nyt. Vaikka tämä ”rankan” kohtalon kokenut entinen planeetta on siis nykyään vain kääpiöplaneetaksi luokiteltu kappale, saa se siitä huolimatta oman erityisaseman ja päivityksen myös minun blogissani.

Pluto New Horizons luotaimen ottamassa kuvassa sen ohilennon aikana. Etäisyyttä Plutoon on tässä 450 000 kilometriä eli hieman enemmän kuin Maan ja Kuun välinen etäisyys.
Image credit: NASA/JHUAPL/SwRI

Pluton historia ihmiskunnan näkökulmasta käynnistyi pian Neptunuksen löytymisen jälkeen 1800-luvun puolivälissä. Neptunushan löytyi Uranuksen radan poikkeamien perusteella vuonna 1846. Pian tämän jälkeen huomattiin, että sekä Uranuksen ja Neptunuksen radoissa oli edelleen poikkeamia ja tämä johti luonnollisesti johtopäätöksen vielä uuden planeetan olemassa olosta. Koko 1800-luvun lopun ajan tähtitieteilijät tekivät laskelmiaan ja yrittivät löytää uutta planeettaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Etsiminen ei kuitenkaan ollut turhaa, sillä säännöllisen taivaan kartoituksen tuloksena löytyi luonnollisesti paljon muita kiinnostavia kohteita kuten muuttuvia tähtiä ja uusia asteroideja. 1900-luvulle tultaessa käynnisti rikas amerikkalainen tähtitieteen harrastaja Percival Lowell observatoriollaan Arizonassa systemaattisen planeetan etsimisen. Hänen apunaan oli ”virallinen” tähtitieteilijä William Pickering, joka auttoi Lowellia mahdollisten ratojen laskemisessa. Lowell kuvasi taivasta ekvaattorin alueella aina vuoteen 1916 saakka, jolloin hän menehtyi äkkinäisesti. Työ Lowellin observatoriolla keskeytyi vuosikausiksi, mutta jatkui jälleen Lowellilta jälkeen jääneen säätiön voimin vuonna 1925. Vuonna 1929 säätiö palkkasi valokuvien tulkitsemiseen 22-vuotiaan nuorukaisen Clyde Tombaughin, joka keskittyi uuden planeetan etsimiseen. Vain muutamien kuukausien etsintöjen jälkeen Tombaugh löysi liikkuvan kappaleen 18. helmikuuta vuonna 1930. Rata näytti tammikuussa otettujen vertailukuvien perusteella sopivan kaukaiseen, Neptunuksen radan takaiseen kappaleeseen. Pluto oli löytynyt. Pian kuitenkin paljastui, että Pluto oli aivan liian pieni kappale aiheuttamaan häiriöitä Uranuksen ja Neptunuksen ratoihin. Tästä lähtien aurinkokunnasta on edelleen etsitty mystistä uutta planeettaa enemmän tai vähemmän tositarkoituksella. Tällä hetkellä etsintä on jälleen kiivasta uusimpien laskelmien perusteella. Aika näyttää mitä aurinkokuntamme kaukaisista osista vielä tulee löytymään.

Löytöhetkellään vuonna 1930 tästä noin 2 400 kilometrin kokoisesta kappaleesta tuli siis aurinkokuntamme yhdeksäs planeetta. Pluto sai nimensä roomalaisen manalan jumalan mukaan. Pluton kiertorata on hyvin elliptinen ja se käykin ratansa lähimmässä pisteessä jopa Neptunuksen radan sisäpuolella. Pluton kiertoaika Auringon ympäri on melkein 249 vuotta ja pyörähdysaika oman akselinsa ympäri melkein 6 ja ½ vuorokautta. Pluton asema planeettana oli melko kiistaton lähes koko 1900-luvun ajan, sillä muita Neptunuksen radan takaisia kappaleita ei tunnettu ennen vuotta 1992. Tämän jälkeen uusia löytöjä alkoi tulla säännöllisesti ja Pluton asema alkoi hiljalleen käydä tukalaksi, kun yhtä suuria ja massiivisia kappaleita löytyi tältä Kuiperin vyöhykkeeksi nimetyltä alueelta useampiakin. Tämän seurauksena Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni teki vihdoin vuonna 2006 päätöksen, jonka mukaan Pluto menetti asemansa planeettana ja muuttui kääpiöplaneetaksi. Kaikesta huolimatta Pluto on hyvin mielenkiintoinen kohde, sillä se on Kuiperin vyöhykkeen lähin kohde ja kertoo hyvin paljon tuosta kaukaisesta ja tuntemattomasta aurinkokunnan osasta. Ei siis ihme, että tekniikan kehityttyä on sitä tutkimaan lähetetty jopa yksi avaruusluotain, New Horizons. Ohilento tapahtui erittäin nopeasti ja luotain pystyi tekemään tarkempia mittauksia vain joidenkin tuntien ajan. Pikaisesta aikataulusta huolimatta lento oli valtava menestys ja saatu kuvamateriaali Plutosta ja sen suuresta kuusta, Kharonista, toivat erittäin paljon lisätietoa tästä kaukaisesta parivaljakosta.

Pluton jäiseltä pinnalta voi havaita tarkkaan katsoen hyvin monenlaisia muotoja.
Image credit: NASA/JHUAPL/SwRI

Pluton ulkonäöstä ja rakenteesta saadut tiedot perustuvat siis pääasiassa New Horizons luotaimen ohilentoon. Toki Maan pinnalta ja kiertoradaltakin oli jo aiemmin saatu jonkinlaisia tuloksia ja arvioita Pluton olosuhteista. Useat luotaimen tekemät tarkistukset ja aiempien tuloksien vahvistukset ovat kuitenkin siis varsin tuoretta informaatiota. Pluton sisin kerros lienee sen tiheyden perusteella suurimmaksi osaksi kiveä. Ulommissa kerroksissa kiviainekseen sekoittuu huomattava määrä jäätä. Arviolta Plutossa on jäätä noin puolet sen sisäisestä rakenteesta. Pinnalla jää on lähinnä metaanijäätä ja lämpötila onkin Pluton pinnalla ainoastaan – 230 astetta. Plutolla on myös ohut kaasukehä, joka koostuu enimmäkseen metaanista ja typestä.

Pluton ohut kaasukehä näkyy kerroksina avaruutta vaten New Horizonsin ollessa lähimmillään Plutoa eli noin 18 000 kilometrin päässä sen pinnalta.
Image credit: NASA/JHUAPL/SwRI

Pluton suurin kiertolainen on Kharon, jota yleensä nimitetään Pluton kuuksi. Kharon on kuitenkin halkaisijaltaan puolet (1 200 kilometriä) Pluton halkaisijasta, joten ehkä paremmin parivaljakkoa kuvaava nimitys voisi olla kaksoiskääpiöplaneetta. Kharon kiertää Plutoa vain 20 000 kilometrin päässä ja niiden kiertoradat ovat lukkiutuneet niin, että ne näyttävät toisilleen aina saman puolen (aivan kuten Maa ja Kuukin). Kharonin tiheys on huomattavasti pienempi kuin Plutolla, jonka perusteella on päätelty sen koostuvan suurimmaksi osaksi jäästä. Jäinen pinta on täynnä railoja, rotkoja ja kraattereita. Kharonilla ei ole kaasukehää.

Kharonin jäistä pintaa koristelevat jättimäisen railot ja monet kraatterit. Pinnan erikoisin piirre on ruosteenpunainen pohjoisnavan alue.
Image credit: NASA/JHUAPL/SwRI

Plutolla on Kharonin lisäksi neljä selvästi pienempää kuuta. Ne ovat Hydra, Nix, Kerberos ja Styx. Kuiden koko on vain 15-35 kilometriä ja ne ovat lähinnä epämääräisen muotoisia kivi- ja jääkappaleita. Kuista Hydra ja Nix eivät suoranaisesti kierrä Plutoa, vaan sen ja Kharonin muodostomaa massakeskipistettä, jolloin ne ovat periaatteessa kuita myös Kharonille.

New Horizons kuvasi ohilennon aikana myös muutaman kymmenen kilometrin läpimittaista Nix-kuuta.
Image credit: NASA/JHUAPL/SwRI

Pluton havaitseminen Suomesta on tällä hetkellä hyvin vaikeaa. Se sijaitsee ratansa sellaisessa pisteessä, että se nousee Etelä-Suomessakin vain noin 7-8 astetta horisontin yläpuolelle. Tilanne ei juuri parane seuraavien vuosikymmenien aikana. Lisäksi Pluto on tietysti kaukaisena ja pienenä kappaleena hyvin himmeä (noin + 14 magnitudia). Täysin mahdotonta havaitseminen ei tietystikään ole ja ainakin valokuvaamalla sen havaitseminen onnistuu suhteellisen helposti. Lähivuosien ajan Pluton paras havaintoaika on elo- ja syyskuun tienoilla.

Pluton saa näkyviin valokuvaamalla myös Suomessa. Paremmin elo- ja syyskuun pimeinä tunteina, mutta myös heinäkuun hämärätaivaalta lyhyellä 10 sekunnin valotuksella. Kevola, Paimio, 23.7.2015. © Jani Laasanen.

Kuvamateriaalin lähde mainittu kuvan yhteydessä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti