Syksyn saapuminen
paljastaa jälleen tähtien runsauden. Taivaskin on taas erilainen kuin keväällä ja uusia tähdistöjä näkyy paljon. Yksi
syksyn selkeimmistä ja mielenkiintoisimmista tähdistöistä on
ristin muotoinen Joutsenen tähdistö korkealla etelässä. Tähtien
määrä Joutsenen alueella on valtaisa, sillä sijaitseehan se
suoraan Linnunradan kirkkaimpien osien kohdalla (ainakin näin
pohjoisella pallonpuoliskolla). Tämä takaa, että tutkittavaa
tähdistössä riittäisi pitkäksi aikaa. Joutsenen löytää hyvin
helposti etelässä näkyvän kesäkolmion avulla, jonka muodostavat
kolme hyvin kirkasta tähteä, Lyyran Vega, Kotkan Altair ja
Joutsenen Deneb. Joutsenen kirkkain tähti, Deneb, sijaitsee kolmion
vasemmassa yläkulmassa. Deneb on samalla Joutsenen tähdistön ”ristin” ylin tähti.
Varsinainen risti suuntautuu suurin piirtein kohti Altairia. Joutsen
kuuluu alkuperäiseen Ptolemaioksen lähes 2000 vuotta vanhaan
tähtiluetteloon.
Vanhana tähdistönä
Joutseneen liittyy myös antiikin aikaista mytologiaa. Erilaisia
variaatioita Joutsenen tähdistön tarinasta on useita, mutta ehkä useimmin Joutsen
liitetään ylijumala Zeukseen ja Spartan kuninkaan vaimoon, Ledaan.
Tarinan mukaan Leda oli niin kaunis, että Zeus ei millään
malttanut pitää sormiaan erossa tästä, vaan muutti itsensä
Joutseneksi. Zeus näytteli olevansa kotkan (tähdistö Joutsenen
eteläpuolella) takaa-ajama ja syöksyi turvaan Ledan syliin. Leda
kiintyi Joutseneen ja lyhyen romanssin päätteeksi Leda sai neljä
lasta, joista kaksi oli Zeuksen ja kaksi Spartan kuninkaan
Tyndareuksen. Poikakaksoset olivat nimeltään Castor ja Pollux,
jotka aikanaan päätyivät Kaksosten tähdistön päätähdiksi
(tarina tästä tulee myöhemmin Kaksosten tähdistön esittelyn
yhteydessä). Syntyneet tytöt olivat puolestaan Clytemnestra ja
Troijan sodasta tuttu Helena. Tähdistöksi Joutsen päätyi, kun
Zeus halusi kunnioittaa syntyneen lapsensa, Helenan kauneutta.
![]() |
Joutsenen tähdistö
Heveliuksen vuonna 1690 laatimassa tähtikartassa. Huom! Kuva on
esitetty peilikuvana todelliseen tähtitaivaaseen nähden.
Kuva:
commons.wikimedia.org – vapaa lähdemateriaali
|
Joutsenen (lat. Cygnus)
tähdistö sisältää todella paljon ja monipuolisia
mielenkiintoisia kohteita. Tähdistöstä voisi periaatteessa
kirjoittaa vaikkapa ihan oman kirjan, mutta oman aikataulun
puitteissa joudun tyytymään hieman lyhyempää katsaukseen.
Joutsenen tähdistö on kooltaan taivaan 16. suurin tähdistö ja sen
pinta-ala taivaalla on kaikkiaan 804 neliöastetta. Tähdistön
naapureita ovat Kefeus, Lohikäärme, Lyyra, Kettu, Pegasus ja
Sisilisko. Pohjoiselta pallonpuoliskolta nähtynä on Linnunrata
kirkkaimmillaan juuri Joutsenen tähdistön kohdalla eli tähtiä
alueella näkyy todella paljon. Pimeissä olosuhteissa voi
Linnunradassa nähdä Joutsenen tähdistön kohdalla myös tumman
railon, joka jakaa Linnunradan kahteen osaan. Kyseessä on hyvin
laaja pimeän sumun alue eli kohta, jossa pölyä ja kaasua on niin
paljon, että se estää taustalla olevien tähtien näkymisen.
Sijainti Linnunradan suunnalla tarkoittaa myös, että suurin osa Joutsenen
syvän taivaan kohteista on avoimia tähtijoukkoja, kaasusumuja ja
planetaarisia sumuja. Alueella on toki muutama himmeä galaksikin,
mutta pääasiassa ne hukkuvat Linnunradan valon taakse ja jäävät
näkymättömiin. Messierin luettelon kohteita Joutsenessa on vain
kaksi, numerot 29 ja 39. Molemmat ovat varsin vaatimattomia avoimia
tähtijoukkoja. Joutsenen tähdistöstä löytyy myös lukuisia
mielenkiintoisia tähtiä. Eräänä syynä tähän on avaruusteleskooppi
Kepler, joka on tutkinut nimenomaan Joutsenen seutua ja etsinyt
alueelta eksoplaneettoja. Kaikkiaan tähän tähdistöesittelyyn olen
valinnut 18 kohdetta, jotka saavat kunnian olla lähemmänä
tarkastelun kohteena. Kuvamateriaalin lähteenä ja suurena apuna
ovat jälleen olleet ”kollegani” Mikko Heino sekä NASAn
kuva-arkisto.
Alla olevaan karttaan on
numeroitu esiteltävät kohteet. Värisävyt kertovat kohteen tyypin.
Sininen = tähti, punainen piste = eksoplaneetta, keltainen = avoin
tähtijoukko, vihreä = kaasusumu, lila = planetaarinen sumu tai
supernovajäännös.
![]() |
Kansainvälisen
tähtitieteellisen unionin (IAU) kartta Joutsenen tähdistöstä,
johon on merkitty myös esiteltävät kohteet.
The
chart are produced in collaboration with Sky
& Telescope magazine
(Roger Sinnott & Rick Fienberg). Alan MacRobert's constellation
patterns, drawn in green in the charts, were influenced by those of
H. A. Rey but in many cases were adjusted to preserve earlier
traditions. The images are released under the Creative
Commons Attribution 3.0 Unported license.
|
![]() |
Deneb
loistaa kirkkaana Linnunradan keskeltä. Kevola, Paimio, 15.9.2014.
|
2. Sadr eli γ
Cygni on Joutsenen toiseksi kirkkain tähti. Se sijaitsee Joutsenen
ristin keskustassa ja on kirkkaudeltaan + 2.23 magnitudia. Sadrin
etäisyys aurinkokunnastamme on noin 1 800 valovuotta. Massaltaan
Sadr on Aurinkoon verrattuna 12-kertainen ja sen spektriluokka on
F8, joka tarkoittaa sen olevan kellanvalkoinen ylijättiläistähti.
Sadrin iän on arvioitu olevan vain 12 miljoonaa vuotta. Tähti ei
sinällään ole kovinkaan erikoinen, mutta sen ympäristössä
sijaitsee yksi taivaan hienoimmista ja laajimmista sumumaisista
alueista. Sumun eri osa-alueilla on useita tunnuksia, mutta ehkä
yleisimmin kokonaisuus tunnetaan tunnuksella IC 1318. Alueen
kirkkainta osaa kutsutaan usein myös Perhossumuksi. Sumun seassa on
myös runsaasti pimeitä sumuja, jotka koostuvat tähtienvälisestä
pölystä ja kaasusta ja estävät siten taustalta tulevien tähtien
valon näkymisen meille asti. IC 1318 on koostumukseltaan pääasiassa
vetypilvi, jonka halkaisija on ainakin 100 valovuotta. Normaalissa
valossa pilvi näyttäisi punertavalta, mutta alla olevaan kuvaan on
käytetty poikkeuksellisesti eri aallonpituudella otettua
kuvamateriaalia.
3. Gienah eli ε
Cygni on Joutsenen tähdistön kolmanneksi kirkkain tähti (+ 2.48
magnitudia). Sekin näkyy suhteellisen helposti jo kaupungin valojen
keskeltä. Gienah sijaitsee meistä katsottuna 73 valovuoden päässä.
Gienah luokitellaan K0-tyypin oranssiksi jättiläistähdeksi, joka
osoittaa sen olevan elinkaarensa loppuvaiheessa. Sen pintalämpötila
on noin 4 500 astetta eli se on noin 1 000 astetta Aurinkoa
viileämpi. Massaltaan se on noin kaksinkertainen Aurinkoon
verrattuna. Gienahin ikä on noin 1,5 miljardia vuotta.
4. Rukh eli δ Cygni on Joutsenen tähdistön neljänneksi kirkkain tähti. Se on kolminkertainen tähtijärjestelmä, jonka kirkkaus on + 2.87 magnitudia. Rukhin järjestelmä sijaitsee noin 170 valovuoden päässä aurinkokunnastamme. Itse järjestelmä koostuu kahdesta lähekkäisestä tähdestä sekä näitä huomattavasti kauempana sijaitsevasta kolmannesta komponentista. Itse päätähti on B9 spektriluokan sinivalkoinen jättiläistähti, joka on massaltaan lähes kolminkertainen Aurinkoon verrattuna. Läheisempi seuralaisista on puolestaan F-spektriluokan kellanvalkoinen tähti, jonka kirkkaus on + 6.3 magnitudia ja massa 1,5 kertainen Aurinkoon verrattuna. Tähtien näennäinen välimatka on vain 2.8 kaarisekuntia, joten aivan pienellä kaukoputkella tai huonoissa olosuhteissa ne eivät erotu kahtena. Kaukaisempi kiertolainen on puolestaan himmeä K-spektriluokan oranssinpunainen ja Aurinkoa selvästi pienempi tähti. Noin 10 000 vuoden kuluttua Rukh tulee olemaan ”Pohjantähti” Maan kiertoliikkeen eli prekession vuoksi.
5. Albireo on vasta Joutsenen viidenneksi kirkkain tähti, vaikka sen merkintä onkin kreikkalaisten aakkosten toinen eli β Cygni. Albireo on tunnettu kaksoistähti ja ehkä yksi koko taivaan kauneimmista, sillä tähtien värikontrasti on hyvin selvä. Kirkkaampi tähdistä on kirkkaudeltaan + 3.18 magnitudia ja se on väriltään oranssi (spektriluokka K). Himmeämpi sininen tähti (spektriluokka B) on sekin varsin kirkas eli + 5.09 magnitudia. Molemmat tähdet näkyisivät siis periaatteessa jo paljain silmin, mutta niiden välisen 35 kaarisekunnin eron vaikutuksesta ne erottuvat kahdeksi vasta pienellä kaukoputkella tai hyvillä kiikareilla. Todellisuudessa järjestelmään kuuluu myös kolmas tähti, joka kiertää kirkkaampaa päätähteä hyvin lähellä, eikä sitä voi erottaa Maan pinnalta kuin kaikkein suurimmilla kaukoputkilla. Koko Albireon tähtijärjestelmä sijaitsee meistä hieman alle 400 valovuoden päässä.
![]() |
Albireo
on yksi taivaan hienoimmista kaksoistähdistä. Kuvan värisävyjä
on tässä tapauksessa vahvistettu liioitellusti. Iso-Heikkilä,
Turku, 22.8.2014.
|
6. 61 Cygni ei
periaatteessa ole kovin ainutlaatuinen tähti, mutta siihen liittyy
useita pieniä erikoisuuksia, jotka tekevät tähdestä hyvän
esittelykohteen. Erityisesti se tunnetaan hyvin nopeasta
ominaisliikkeestään eli liikkeestä muiden tähtien suhteen.
Paljain silmin näkyvistä tähdistä sen liike on kaikkein suurin ja
kaikista tunnetuista tähdistä 7. suurin. Syynä nopeaan
liikkeeseen taivaalla ovat sen läheisyys (vain 11,4 valovuotta ja
17. lähin tähti) sekä se, että tähti ei ole peräisin
Linnunradan kiekosta kuten Aurinko tai useimmat muut taivaan
tähdistä. Tästä johtuen sen liikerata on muista tähdistä
poikkeava, mikä näkyy muutoksissa taivaan taustatähtien suhteen.
Tähdellä 61 Cygni on liikkeen lisäksi myös historiallista
merkitystä tähtitieteessä. Se oli nimittäin ensimmäinen tähti,
jonka etäisyys mitattiin ns. parallaksimenetelmää
käyttäen. Ensimmäisen mittauksen teki saksalainen tähtitieteilijä
Friedrich Wilhelm Bessel, joka vuonna 1838 sai tähden etäisyydeksi
10,4 valovuotta. Edellä mainitun lisäksi 61 Cygni on myös
kaksoistähti, joka koostuu kahdesta K-spektriluokan oranssista
kääpiötähdestä. Niiden kirkkaudet ovat + 5.2 ja + 6.1
magnitudia ja keskinäinen näennäinen välimatka 28 kaarisekuntia.
Ne voi siten erottaa kahdeksi tähdeksi jo pienelläkin
kaukoputkella tai erinomaisilla kiikareilla. Molemmat tähdet ovat
massaltaan vain noin 2/3 Auringon massasta ja iältään yli 6
miljardia vuotta vanhoja.
Tähden 61 Cygni vuosittainen liike näkyy hyvin wikipedian sivulla olevasta gif-animaatiosta:
https://en.wikipedia.org/wiki/61_Cygni#/media/File:61_Cygni_Proper_Motion.gif
7. 34 Cygni tai toiselta tunnukseltaan P Cygni on muuttuva tähti, joka sijaitsee noin 6 000 valovuoden päässä meistä. Tähti on hyvin massiivinen (noin 30 Aurinkoa) ja valovoimainen. Se luokitellaan kirkkaaksi siniseksi hyperjättiläistähdeksi (LBV). Tämän tyyppisillä tähdillä selkein ominaispiirre on valtava säteilypaine, joka aiheuttaa voimakasta kaasun purkautumista eli tähtituulta tähden pintakerroksista. Tämä puolestaan aiheuttaa tähdelle äkillisiä kirkkauden vaihteluita sekä lämpötilan ja spektrin muutoksia. LBV-luokan tähdet ovat hyvin harvinaisia ja niitä tunnetaan omasta galaksiryhmästämmekin vain 32 kappaletta. Valtavan massan vuoksi näiden tähtien elinikä on hyvin lyhyt, usein korkeintaan pari miljoonaa vuotta. Tästäkin ajasta ne ovat LBV-vaiheessa enintään yhden miljoonan vuoden. 34 Cygni näkyy etäisyydestään huolimatta paljain silmin keskimäärin + 4.8 magnitudin tähtenä vaihteluvälin ollessa noin + 3 ja + 6 magnitudin välillä. 34 Cygni on ollut kuitenkin melko vakaassa vaiheessa viimeisimmät 200 vuotta.
8. NML Cygni on yksi suurimmista tunnetuista tähdistä omassa Linnunradassamme. Se sijaitsee noin 5 300 valovuoden päässä omasta aurinkokunnastamme. Tyypiltään se on punainen hyperjättiläistähti, jonka spektriluokka on M6. NML Cygni on tähdeksi hyvin viileä, sillä sen pintalämpötila on vain noin 3 500 astetta. Tähden huomattavin piirre on siis sen koko. Sen säde on peräti 1 200 kertaa suurempi kuin Auringon. Mikäli NML Cygni sijaitsisi Auringon paikalla, ulottuisi sen pintakerros suurin piirtein Jupiteriin saakka. Iältään tämä tähti on noin 8 miljoonaa vuotta ja se on pian tuhoutumassa supernovana, sillä tähden alkuperäisen massan arvioidaan olleen noin 25 kertainen Aurinkoon verrattuna (supernovaan vaaditaan yleensä ainakin 5-10 kertaa Auringon massainen tähti). Maahan asti tähti näkyy valtavasta koostaan huolimatta varsin himmeänä (+ 16.6 magnitudia). Syynä tähän on sen sijainti valtaisassa kaasupilvessä, joka heikentää sen loistetta useampia magnitudeja.
9. Röntgentähtitiede on melko nuori tähtitieteen tutkimusala johtuen lähinnä siitä, että Maan ilmakehässä oleva vesi absorboi röntgensäteilyn, jolloin tätä säteilyä on tutkittava ylempänä ilmakehässä tai avaruudessa. 1960-luvulla löydettiin säännöllinen ja voimakas röntgenlähde Joutsenen tähdistöstä, jota alettiin kutsua nimellä Cygnus X-1. Säteilyn lähde osoittautui mahdolliseksi mustaksi aukoksi ja se on edelleen yksi todennäköisimmistä tähtijärjestelmistä, joka pitää sisällään sellaisen (galaksien keskustan mustat aukot ovat nykyään huomattavasti helpompia todentaa). Cygnus X-1 on niin sanottu röntgenkaksoistähti, jossa toinen komponentti säteilee näkyvää valoa, mutta sen toista seuralaista ei ole voitu havaita muuten kuin röntgensäteilyn avulla. Näkyvän osapuolen liikkeiden perusteella on saatu selville, että kumppanin täytyy olla pieni, mutta hyvin massiivinen kappale. Erilaisten tutkimusten perusteella pidetään nykyään lähes varmana, että kyseessä on noin 15 Auringon massainen musta aukko. Järjestelmän näkyvä osapuoli on kirkkaudeltaan + 8.9 magnitudia eli se on mahdollista nähdä jo hyvillä kiikareilla. Kyseessä on noin 6 000 valovuoden päässä sijaitseva O9 spektriluokan sininen jättiläistähti, jonka massa on noin 20 kertainen Aurinkoon verrattuna.
10. Avaruusteleskooppi
Keplerin tarkoituksena on ollut etsiä planeettoja muiden tähtien
ympäriltä. Se suunniteltiin seuraamaan 100 000 tähteä Joutsenen
ja Lyyran tähdistöjen suunnalla. Kepler laukaistiin radalleen
vuoden 2009 alkupuolella ja ensimmäiset planeettalöydöt tehtiin
jo vuoden 2010 alussa. Vaikka teleskooppi meni epäkuntoon jo vuoden
2013 aikana, on sen mittaamasta aineistoista löydetty tähän
päivään mennessä jo 1 284 eksoplaneettaa. Ei siis ihme, että
nykyisin useimmat kiinnostavimmista tunnetuista
eksoplaneetoista löytyvät juuri Joutsenen tähdistön suunnalta.
Tällä kertaa esittelyyn pääsee niistä mukaan kolme kappaletta.
Kepler 69 on
auringonkaltainen tähti noin 2 700 valovuoden päässä. Massaltaan
se on noin 80 % Auringon massasta ja iältään vaivaiset 400
miljoonaa vuotta. Tähteä kiertää ainakin kaksi planeettaa,
joista ulompi sijaitsee aivan elämälle mahdollisen vyöhykkeen
sisäreunassa. Tämän planeetan säde on 1.7 kertaa suurempi kuin
Maan ja kiertoaika oman tähtensä ympäri 242 vuorokautta. Mikäli
planeetalla on kaasukehä, oletetaan sen kuitenkin muistuttavan
enemmän Venusta kuin Maata, jolloin se olisi liian kuuma elämän
kannalta.
Kepler 186 on puolestaan
punainen kääpiötähti, jonka massa on ainoastaan puolet Auringon
massasta. Se sijaitsee noin 500 valovuoden päässä
aurinkokunnastamme ja on iältään noin 4 miljardia vuotta.
Punaisten kääpiöiden elämälle kelvollinen vyöhyke on kapeampi
kuin Auringon kaltaisilla tähdillä, mutta siitä huolimatta yksi
sen viidestä planeetasta sijaitsee tällä kultakutrivyöhykkeellä.
Planeetta on arviolta 1.1 kertaa suurempi kuin Maa ja aavistuksen
viileämpi. Planeetan kiertoaika tähtensä ympäri on 130
vuorokautta. Näin pienten planeettojen ominaisuuksien tarkempi
tutkiminen on ainakin toistaiseksi liian vaikeaa, joten sen
elinkelpoisuutta ei voi arvioida kovin tarkasti.
Kolmas kiinnostava
eksoplaneetta löytyy 1 400 valovuoden päästä tähdeltä Kepler
452, joka muistuttaa Aurinkoa muuten, mutta on sitä 1-2 miljardia
vuotta vanhempi. Tähteä kiertää kivinen planeetta, jonka
kiertoaika on 385 vuorokautta. Planeetta on kuitenkin 1.6 kertaa
maapalloa suurempi, mutta sijaitsee keskellä tähden elinkelpoista
vyöhykettä. Kuten muidenkin planeettojen osalta, on sen fyysisten
ominaisuuksien tutkiminen toistaiseksi mahdotonta, jolloin planeetan
elinkelpoisuudesta ei ole tarkempaa tietoa.
![]() |
Keplerin hyvin suppea
eksoplaneettojen etsintäalue, josta silti on havaittu jo yli 1 200
aurinkokunnan ulkopuolista planeettaa.
Credit: Carter
Roberts
|
Keplerin
planeettatutkimuksesta löytyy lisätietoa linkin takaa:
![]() |
Taiteellinen näkemys
komeettaparven liikkeestä tähden editse.
Image
credit: NASA/JPL-Caltech
|
12. Messier 29 eli NGC
6913 on avoin tähtijoukko, joka näkyy helpohkosti jo kiikareilla.
Ulkomuodoltaan se muistuttaa hieman Plejadeja eli Seulasia, mutta on
sitä selvästi himmeämpi ja pienempi. Tähtijoukko ei näytä
päällisin puolin kovin runsaalta ja sen näkymistä vaikeuttaakin
sen sijainti Linnunradan tähtienvälisen pölyn suunnalla. Mikäli
joukko olisi eri suunnalla taivasta, olisi se silloin jopa 3
magnitudia kirkkaampi kuin nyt nähtynä. Tähtijoukko kuuluu
Charles Messierin omiin löytöihin ja hän kirjasi sen luetteloonsa
29. heinäkuuta vuonna 1764. Hän havaitsi siinä tosin vain 8
himmeähköä tähteä. Todellisuudessa nämä ”himmeät” tähdet
ovat sinisiä B-spektriluokan ylijättiläistähtiä, joiden massa
on noin 15-30 kertainen Aurinkoon verrattuna. Linnunradan kaasun ja
pölyn vuoksi tähtien todellista määrää joukossa on vaikea
arvioida. Yleisesti siihen luokitellaan kuuluvan noin 50 tähteä,
mutta joidenkin arvioiden mukaan todellinen määrä voi olla jopa
200 tähteä. Messier 29 on hyvin nuori tähtijoukko, iältään
enintään 10 miljoonaa vuotta. Se sijaitsee noin 4 000 valovuoden
päässä omasta aurinkokunnastamme ja joukon tähdet sijaitsevat
noin 10 valovuoden laajuisella alueella. Näennäinen koko taivaalla
meiltä päin katsottuna on 10 kaariminuuttia, joka vastaa
kolmasosaa Kuun halkaisijasta. Joukon kokonaiskirkkaus on + 6.6
magnitudia, mutta kirkkaimmat yksittäiset tähdet ovat noin + 9
magnitudia. Nämä paljastuvat hyvillä kiikareilla kohtalaisen
helposti. Kaukoputki tuo luonnollisesti näkyviin lisää himmeämpiä
tähtiä. Messier 29 löytyy kohtalaisen helposti noin kaksi astetta
kirkkaasta Sadr-tähdestä etelään.
![]() |
Messier 29 on melko
tavanomainen, mutta suhteellisen kirkas avoin tähtijoukko. Kevola,
Paimio, 7.9.2015.
|
13. NGC 7000 on yksi
taivaan tunnetuimmista sumumaisista kohteista. Se on laaja, noin 4
kertaa täysikuun kokoinen alue lähellä kirkasta Denebiä. Kohteen
on löytänyt William Herschel 24. lokakuuta vuonna 1786. Sumun
laajuuden ja pienen pintakirkkauden vuoksi se on haastava
havaintokohde ilman apuvälineitä. Pimeissä olosuhteissa sen
kohdalla näkyy sumumaista vaaleutta jo paljain silmin, mutta
todellisuudessa kyseessä on Linnunradan tähtien kajoa, jota
alueella on hyvinkin paljon. Sumun näkemistä helpottaa ns.
UHC-suodin, joka suodattaa pois haitallisia aallonpituuksia.
Parhaimmillaan NGC 7000 lienee suodattimellä varustetuilla hyvillä
kiikareilla tai pienellä kaukoputkella, jossa on laaja näkökenttä.
Sumun muoto muistuttaa erehdyttävästi Pohjois-Amerikan mannerta ja
se on saanutkin siitä lempinimensä, Pohjois-Amerikka sumu. Muoto
korostuu erityisesti pimeänä näkyvän Meksikonlahden kohdalla.
Sumun etäisyyttä on vaikea arvioida, mutta useimmat mittaukset
osoittavat sen sijaitsevan noin 2 000 valovuoden päässä. Siten
tämän valtaisan kaasupilven läpimitta olisi huikeat 100
valovuotta. Myös sumua valaiseva tähti on arvoitus. On esitetty
olettamuksia, että valonlähteenä olisi kohtalaisen lähellä
sumua sijaitseva kirkas Deneb. Pohjois-Amerikkasumun vierellä
sijaitsee myös toinen laaja sumumainen alue, joka kuuluu samaan
tähtienväliseen molekyylipilveen. Sen tunnus on IC 5070 ja sitä
kutsutaan lempinimellä Pelikaanisumu. Molemmat sumumaiset alueet
ovat väriltään punertavia emissiosumuja, mutta värit tulevat
esiin vain valokuvissa. Sumu löytyy noin kolmen asteen päästä
Denebistä itään.
![]() |
Pohjois-Amerikkasumu ja
Pelikaanisumu peittävät taivaalla useamman täysikuun kokoisen
alueen. Kevola, Paimio, 15.9.2014.
|
14. NGC 6888 on edellisiä
sumuja huomattavasti pienempi ja himmeämpi kohde. Se on kuitenkin
varsin yksilöllisen näköinen ja yksityiskohdiltaan runsas.
Erikoisen näköisen rakenteensa vuoksi tämä emissiosumu on saanut
lempinimen Sirppisumu. Sumun etäisyys on noin 5 000 valovuotta ja
näennäinen koko taivaalla 18 x 12 kaariminuuttia. Halkaisija
vastaa siis puolta Kuun läpimittaa. Todellinen sumun halkaisija on
noin 25 valovuotta. Sirppisumun on löytänyt Friedrich Wilhelm
Herschel vuonna 1792. Sumu on syntynyt erittäin voimakkaasta
tähtituulesta, johon oli syynä massiivinen, 15 Auringon massainen
Wolf-Rayet tyypin tähti. Noin 200 000 vuotta sitten tähti puhalsi
suuren osan pintakerroksistaan avaruuteen laajentuen samalla
punaiseksi ylijättiläistähdeksi. Nykyisen tähden massa on vain 5 kertaa suurempi kuin Auringon ja tämän jättiläisen odotetaan
räjähtävän supernovana muutamien satojen tuhansien vuosien
kuluessa. Sirppisumu laajenee edelleen avaruudessa 80 kilometrin
sekuntivauhdilla. Sumu löytyy noin kolme astetta Sadr-tähden
eteläpuolelta melko läheltä avointa tähtijoukkoa Messier 29. Sumu on
varsin himmeä ja vaatinee näkyäkseen vähintään keskikokoisen
eli noin 20 cm kaukoputken. Sumun näkemistä helpottaa erilaisten
suodattimien käyttäminen.
![]() |
Sirppisumun
lukemattomat yksityiskohdat tulevat esiin vain pitkään valotetuissa
valokuvissa.
Image
credit: By Hewholooks (Own work) [CC BY-SA 3.0
(http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)
or GFDL (http://www.gnu.org/copyleft/fdl.html)],
via Wikimedia Commons
|
15. IC 5146 on kolmen
erilaisen sumun yhdistelmä. Näyttävin osa sumusta on punertavana
loistava emissiosumu, jonka keskiosaa peittää tumma pimeän sumun
alue. Siellä täällä tähtien ympärillä on näkyvissä myös
sinertäviä alueita, jotka ovat puolestaan heijastussumuja. Sumua
kutsutaan myös Kotelosumuksi sen ulkonäön vuoksi. Sumu sijaitsee
noin 4 000 valovuoden päässä ja on halkaisijaltaan noin 25
valovuotta. Meille se näkyy vain 12 kaariminuutin kokoisena alueena
eli hieman alle puolikuun läpimittaisena kohteena. Sumun keskellä
näkyvä keskustähti on iältään noin 100 000 vuotta ja on
pääroolissa sumun näkymisen kannalta. IC 5146 näkyy jo
keskikokoisilla kaukoputkilla, mutta sen parhaimmat puolet eli värit
tulevat esiin vasta valokuvaamalla.
![]() |
Kuvamateriaalin
Kotelosumusta on kerännyt Mikko Heino ja kuvan pinoaminen ja
jälkikäsittely on omaa työtä. Kevola, Paimio, 10.10.2015.
|
16. Harsosumu on
supernovajäännös, jonka mateeriaali on peräisin tähden räjähdyksestä noin 5 000 – 8 000 vuotta sitten. Jäännökset
näkyvät nykyään laajalla, noin 3 astetta halkaisijaltaan
olevalla alueella. Tämä vastaa kuuden täysikuun halkaisijaa.
Pinta-alaltaan sumun koko vastaa peräti 36 täysikuuta.
Todellisuudessa sumu on levittäynyt yli 100 valovuoden kokoiselle
alueelle. Sumu koostuu useasta eri osasta, joissa kirkkaus ja
rakenne vaihtelevat huomattavasti. Rakenteeseen on syynä
räjähdyksen aiheuttamat shokkiaallot, joka on saanut sumun
kiertymään ja vääntymään avaruudessa. Harsosumun on löytänyt
William Herschel 5. syyskuuta vuonna 1784. Sen pintakirkkaus on niin
pieni, että visuaalisesti sen havaitseminen on hyvin vaikeaa.
Parhaiten näkyvä sumun osa-alue sijaitsee kirkkaahkon 52 Cygni tähden vierellä pitkänä
kuitumaisena pölypilvenä. Tämä osa tunnetaan myös
virallisemmalla tunnuksella NGC 6960. Myös sumun itäreuna (NGC
6992/5) näkyy kohtuullisesti. Harsosumun, kuten kaikkien muidenkin
sumujen näkemistä helpottaa erilaisten suodattimien käyttö.
![]() |
Harsosumu kattaa
taivaalla yhtä suuren pinta-alan kuin 36 täysikuuta.
Credit:
NASA,
ESA, the Hubble Heritage (STScI/AURA)-ESA/Hubble Collaboration, and
the Digitized
Sky Survey 2.
Acknowledgment: J. Hester (Arizona State University) and Davide De
Martin (ESA/Hubble)
|
![]() |
Harsosumun itäisessä
osassa toisiinsa kietoutuneet säikeet luovat supernovajäännökselle
tyypilliset monimutkaiset rakenteet.
Image
credit: By Hewholooks (Own work) [CC BY-SA 3.0
(http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)
or GFDL (http://www.gnu.org/copyleft/fdl.html)],
via Wikimedia Commons
|
17. NGC 6826 on
puolestaan pieni planetaarinen sumu Joutsenen tähdistön
länsiosassa. Kirkkautta sillä on kuitenkin + 8.8 magnitudia eli se
on nähtävissä pistemäisenä kohteena jopa kiikareilla.
Planetaaristen sumujen ongelmana on kuitenkin usein niiden
erottaminen tavallisista tähdistä. Apuna kannattaakin käyttää
yleensä jotain suodatinta, joka päästää läpi pääasiassa vain
tiettyjä aallonpituuksia. Siirtämällä suodatinta edestakaisin
voi tällöin näkökentässä huomata yhden tähden joka muuttaa
ulkonäköään ja muotoaan. Planetaarisia sumuja kannattaa katsella
myös sivusilmällä, jolloin se näyttää vilkkuvan kaukoputken
näkökentässä. Tämä tyypillinen vilkkuva ominaisuus korostuu
erityisesti NGC 6826 sumun yhteydessä ja se on saanutkin siitä
lempinimensä Vilkkuva planetaarinen. Kohteen koko on vain 27 x 24
kaarisekuntia eli se on hyvin pieni kohde jopa suurehkoille
kaukoputkille. Käytännössä edes valokuvat eivät paljasta siitä
kovin paljon yksityiskohtia. NGC 6826 on jäänne kuolleesta
tähdestä, joka on singonnut ulkokuorensa avaruuteen noin 1 000 –
2 000 vuotta sitten. Jäljelle on jäänyt vain + 10.7 magnitudin
valkoinen ja kuuma kääpiötähti sekä avaruuteen singonnut
kaasukerros. Kohteen etäisyyttä on vaikea arvioida, mutta
yleisimmät olettamukset sijoittavat sen 2 000 ja 4 000 valovuoden
välille.
![]() |
Avaruusteleskooppi
Hubblen ottama kuva paljastaa pienen planetaarisen sumun
yksityiskohdat hämmästyttävän tarkasti.
|
18. NGC 7008 on niin
ikään planetaarinen sumu, joka on kirkkaudeltaan selvästi
himmeämpi kuin edellinen kohde. Sen kirkkaus on vain + 12.0
magnitudia, joten sen havaitsemiseen vaaditaan jo kohtuullisen
kokoinen kaukoputki. Sumu on näennäiseltä kooltaan hieman yli
kaariminuutin, joten suuresta kohteesta ei tässäkään tapauksessa
ole kyse. NGC 7008 on ulkonäöltään varsin erikoinen kuten niin
monet muutkin planetaariset sumut. Sumua kutsutaan ulkonäkönsä
vuoksi lempinimellä Sikiösumu, sillä se muistuttaa erehdyttävästi
biologian oppikirjoista tuttua hedelmöittynyttä munasolua. Sumu
sijaitsee noin 2 800 valovuoden päässä aurinkokunnastamme ja sen
todellinen halkaisija on noin yhden valovuoden. Sumun aikaan saanut
keskustähti on niin ikään kirkkaudeltaan + 12 magnitudia. Kohteen
on löytänyt William Herschel vuonna 1787.
![]() |
Sikiösumu eli NGC 7008
on haastava, muuta mielenkiintoisen näköinen planetaarinen sumu
Joutsenen tähdistön pohjoisosassa.
Image credit: By
Hewholooks (Own work) [CC BY-SA 3.0
(http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)
or GFDL (http://www.gnu.org/copyleft/fdl.html)],
via Wikimedia Commons
|
Kuvat ellei kuvan yhteydessä toisin
mainita: © Jani Laasanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti